Jarin Pallo: Road To Kanada

Tämä on pitänyt minut poissa näppäimistöltä viime kuukaudet.

Koko projekti alkoi vajaa kaksi vuotta sitten, kun päätimme joukkeemme kanssa ilmoittautua maailman suurimpaan harrasteturnaukseen, joka pelataan neljän vuoden välein Kanadassa.

Sain jossain kohtaa päähäni, että reissusta voisi tehdä dokumentin ja kuinka sattuikin, YLE esitteli kansalaismediahankkeen (YLE Folk), josta saattaisi saada rahoituksen videoprojektille. Hain rahoitusta, sain pitkien neuvottelujen jälkeen rahoituksen ja aloitin kuvaukset tammikuussa.

Huhtikuussa kävimme pelaamassa turnauksen ja kuukausi paluun jälkeen, dokumenttisarja on valmis. Juuri sopivasti MM-kisojen alla.

Linkki Folkin sivuille, josta kaikki jaksot löytyvät: http://folk.yle.fi/jarin-pallo-road-to-kanada

Linkki YLE Areenaan: http://areena.yle.fi/1-3469185

Jarkko Ruutu – Jumalainen näytelmä

Sain vaimoltani syntymäpäivälahjaksi Jarkko Ruudusta kertovan kirjan, joka on nimetty raflaavasti Jumalaiseksi näytelmäksi. Vaikka kirja on kirjoitettu Ruudun näkökulmasta, varsinaisesta kirjoitustyöstä on vastannut toimittaja Tuomas Nyholm.

Kirja on kirjoitettu kronologisesti kausittain. Jääkiekko on pääosassa kirjassa, vaikka välillä sivutaankin perhettä. Paljon kertoo se, että Ruutu kertoo vaimonsa tapaamisesta puolen sivun verran. Ja olen tästä näkökulmasta samaa mieltä, sillä nyt puhutaan lätkästä.

Suuren sankarini Teemu Selänteen kanonisoimisessa ongelmana on ollut se, että puhutaan aivan liikaa Sirpasta, Eetusta, Leevistä, Eemilistä ja Veerasta, kun pitäisi puhua jääkiekosta. Jarkon kirja ei tee tätä virhettä, vaan siinä mehustellaan lätkän syvimmästä olemuksesta laajasti.

Olen monasti toitottanut, miten NHL ja eurooppalainen jääkiekko ovat kaksi lajia saman otsikon alla, vaikka maailmanturnauksissa nämä risteävätkin. Ruudun kirja oikein alleviivaa tämän väitteen ja kuvaavaa on Ruudun paluu Liigaan vuosien tauon jälkeen. Ruutu äimistelee useasti pelin hitautta ja suoraviivaisuuden puutetta.

Vaikka Ruutu on sanonut, että ei kadu mitään urallaan, kirjasta tulee monessakin kohtaa lukijalle olo, että kyllä vähän kaduttaa ja tietyllä tavalla pitääkin. Ruutu on agitaattorina laskelmoiva, minkä olen vuosien varrella huomannut. Etenkin Jokerit vs HIFK-tapauksessa oikein mehustelin itsekseni, että miten Ruutu käyttää hyväkseen suomalaisen jääkiekkoilun munattomuutta.

En ole Ruudun kaikista tempuista missään tapauksessa samaa mieltä, mutta kirjasta tulee hyvin nopeasti ilmi, että kuinka kesy paikka Liiga tai SM-liiga oikeasti on pohjoisamerikkalaiseen sisarlajiinsa verrattuna. Molemmissa on omat puolensa, mutta nimenomaan pelin väkevyydessä NHL on aivan toisesta maailmasta. Siellä päin normaali taklaus on täällä otsikoissa ja useimmiten taklauksen vastaanottaja sanoo, että ”taklaus oli osa peliä” kuten tässä Nikita Kutsherovin ja Niklas Kronwallin yhteentörmäyksessä.

Kronwall sai tilanteesta pelikieltoa, mutta pointti oli se, että Lightningin leiristä ei kukaan moralisoinut tilannetta jälkeenpäin.

Vaikka kirja ei varsinaisesti paljasta mitään, se kertoo pukukoppien sisäisiä juttuja, mistä voisin kuvitella joidenkin kanssapelaajien olevan sydämistynyt Ruudulle. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on turha kirjoittaa kirja, jos siinä lukee enimmäkseen, että:”No kaikki tietävät mitä tapahtui, mutta ei siitä sen enempää”.

Kirjassa oli mukavasti mausteena päätähteä kritisoivia kommentteja, vaikka pääosin vierailevat kommentit olivatkin pelaajan mehustelua. Eikä siinäkään ole mitään väärää. Olen aina pohtinut, että miehen on pakko olla joukkuekavereiden kesken aivan loistava tyyppi.

Kirja oli aivan kaikin puolin loistavaa ja viihdyttävää luettavaa ja siitä välittyy täydellisesti se kilpailu, mikä rapakon takana odottaa tulevaa NHL-kiekkoilijaa. Se on pakollista luettavaa niille, jotka edes haaveilevat urasta maailman parhaassa liigassa. Ruudun kuvaukset pelikavereista, etenkin supertähtiluokan miehistä, ovat nautittavaa luettavaa. Eniten naurahduksia aiheutti kahden sivun kuvaus Ottawan kapteenista, Erik Karlssonista.

Yhtä asiaa jäin kuitenkin kaipaamaan: Vähintään kappaleen kuvaus siitä, kun Ruutu ajoi Jaromir Jagrin laitaan Torinon olympiakisoissa. Pari vierailevaa kommenttia ei riittänyt alkuunkaan.

Lätkälaakson Levottomat – Jääkiekkosarjakuvaa nuoremmille

Sain käsiini uuden jääkiekkoaiheisen sarjakuvan nimeltään ”Lätkälaakson levottomat”. Kyseessä on sarjakuvakirjailija Ilkka Metsälän mukaan ”Suomen ja koko maailman ensimmäinen koko perheen humoristinen jääkiekkosarjakuva-albumi”.

Itselleni oli hieman yllätys saatekirjeen kertoma siitä, että edes Kanadassa ei ole vastaavanlaista albumia tehty, mutta uskoin vakuuttelut. Itselläni jääkiekkosarjakuvat rajoittuvat lapsena lukemiini Bustereihin, joissa oli esitelty jääkiekon ohella myös muita sarjakuvia. Urheiluaiheisia sarjakuvia kun maailmalta löytyy useita.

Kirja kertoo tarinan kahdesta veljeksestä, jotka asettuvat asumaan eri puolille Pohjolaa. Toinen asettuu Lätkälahteen ja toinen Lätkälaaksoon. Jälkimäisessä kylässä asunut veli onnistuu kehittämään uuden talvella pelattavan mailapelin nimeltä jääkiekko ja näin ollen kylät alkavat mittelöimään keskenään myös Pohjolan mestaruudesta.

Albumia ei ole suinkaan suunnattu vakavamieliseen lukemiseen, vaan pikemminkin luettavaksi perheen pienemmille. Jos minulla olisi alakouluikäisiä lapsia, kuvittelisin albumin uppoavan heihin vaihtoehtona vaikkapa Mauri Kunnaksen kirjoille. Kirja on persoonallisesti kuvitettu ja sopivan simppelisti tekstitetty, joten lukemisena hyvinkin harmitonta.

Jos kuitenkin tavoitteena on opettaa jälkikasvulle heti nuoresta pitäen, että missä maassa jääkiekko on oikein syntynyt (Kanada) ja missä sen kantamuotoa jääpalloa on ensimmäisen kerran pelatti (Englanti), niin kannattaa korostaa albumin kuvitteellisuutta. Albumissa mainittu Pohjola nimittäin näyttää erehdyttävän paljon Suomelta ja vaikka lätkämaa olemmekin, niin olemme adoptoineet lajin tänne.

En sano, että kirja on pakkohankinta lätkän ystäville, mutta ihan oivallinen lisä minkä tahansa lätkäperheen hyllyyn. Kirjasta välittyy taiteilijan innostus aiheeseen ja se on pelkästään hieno asia.

Linkki Lätkälaakson Levottomien kotisivuille

Pitkä Vaihto-dokumentti näyttää jääkiekkojoukkueen sielun

Vaikka blogi on melko vahvasti sitoutunut NHL:ään, se on myös jääkiekkokulttuurin sanansaattaja, joten sallin itselleni vapauden kirjoittaa Pitkä Vaihto-dokumentista. Onhan tässä kuitenkin Marko Mäkisen verran aasinsiltaa NHL:ään.

Dokumentti kertoo Paimion Hakan II-divisioonajoukkueen kaudesta, mutta ennen kaikkea sen pelaajista ja joukkueesta yhteisönä. Joukkueesta nousee keskiöön muutama pelaaja, joiden yhteinen nimittäjä on ”mitä jos”. Tunnetuimmat pelaajat joukkueesta ovat SM-Liigaa pelanneet Ossipekka Lehtonen ja Marko Mäkinen. Tommi Elomon nimen moni tunnistaa myös, sillä hän on Elomon veljesten nuorimmainen.

Vaikka itse pelaan alimman sarjatason alapuolella jääkiekkoa, on tilanteisiin ja pelaajien kemioihin helppo samaistua – kaikki lähtee pukukopista. Siksi onkin hienoa, että kuvausryhmä on päästetty vaihtoaitioon, joukkueen bussiin, mutta ennen kaikkea myös pukukoppiin kuuntelemaan erätaukosaarnoja.

Dokumentissa nähtiin myös ottelu, jossa pelasi ansiokkaasti Timo Nummelin, mutta otteludokumentaation teki mielenkiintoiseksi myös Mäkisen kypärään kiinnitetty GoPro-kamera. Olisi ollut mukava nähdä materiaalia enemmänkin, mutta kun otetaan huomioon lajin eteneminen yleisölajina, tuskin näimme viimeistä kertaa kameroita pelaajien päässä ottelussa. NHL:ssä on jo nähty erotuomareiden kypäräkameroita.

Pelaajien urasta kerrottiin dokumentissa kaikki oleellinen, joten Mäkisen uraa pääsee kertaamaan katsomalla teos. Itse muistan Mäkisen isoveljeni joukkueesta, mutta myös Kiekkolehden vuosien takaisesta artikkelista, jossa oli tarina Mäkisen numeron takaa. Lainaan siis ulkomuistista. Jos Makko lukee tämän, niin voi tavalla tai toisella vahvistaa.

Mäkinen aloitti uransa SM-liigassa Espoon Bluesissa. Kiekkolehden tarinan mukaan Mäkinen meni koppiin ja sanoi:”Olen Marko ”Magnum” Mäkinen ja tapani tulette tuntemaan”. Näin ollen huoltaja haki Mäkiselle paidan numerolla 44 viitaten Likainen Harry-elokuvista tuttuun aseeseen.

Tunnelmaltaan elokuva ei häviä pohjoisamerikkalaisille serkuilleen, sillä molemmat päästävät meidät tutustumaan jääkiekkoilijan sielunelämään. Näiden pukukoppikuvausten kautta meidän on helpompi ymmärtää jääkiekkoilijaa, ja mitä se vaatii, oli sitten sarjataso mikä tahansa.

Olen itse saanut aikoinaan kipinän NHL:ään CBC:n dokumenttisarjan, Home Game: Hockey and Life in Canada, joka esitettiin Suomessa 90-luvun alussa. Se kertoi jääkiekon sielusta Kanadassa.

Suomen korkein sarjataso Liiga on katoamassa ihmisten keskuudesta tuotteena. Dokumentti sai minut kiinnostumaan enemmän II-divisioonassa pelaavasta Hakasta enemmän kuin monesta Liigajoukkueesta.

NHL on tällä hetkellä suositumpaa kuin koskaan, koska siellä on ymmärretty päästää katsojat lähemmäs pelaajaa. Rapakon takana joukkueet tekevät itse dokumentteja omasta valmistautumisestaan kauteen. Näitä ovat tehneet viime vuosina esimerkiksi Minnesota Wild, Edmonton Oilers ja Boston Bruins.

Kun pelaajat päästävät katsojat lähemmäs ammattilaisen elämän nousuja ja laskuja, niin meidän on helpompi ymmärtää miksi esimerkiksi kiekko ei aina kulje. Perinteinen katsoja kun on yleensä melko anteeksiantamaton. Kun sen kaikkein pienimmän katsojan päästää lähemmäs ammattilaisen elämää, niin siitä voi saada elinikäisen kipinän mitä ei saa ostoskeskusvierailuilla.

Dokumentti on tilattavissa Hyperfocuksen nettisivuilta ja on nähtävissä MTV3:n maksukanavilla ja Katsomo-palvelussa.

Jean Beliveau ja Saku Koivu – Canadiensin pitkäaikaisimmat kapteenit

Montreal Canadiensin kaksi pitkäaikaisinta kapteenia ovat olleet viime päivien puheissa; Jean Beliveau menehtyi eilispäivänä ja samoihin aikoihin kanadalaisen RDS-kanavan dokumentti Saku Koivusta tuli ilmoille.

Molemmat tunnetaan herrasmiehinä ja suoraselkäisinä kapteeneina, jotka johdattivat joukkueitaan kymmenen vuotta. Beliveau pääsi nostamaan Stanley Cupin ilmaan peräti kymmenen kertaa ja valittiin Hockey Hall of Fameen vain vuosi uran loppumisen jälkeen. Montrealissa ei ole rakastetumpaa ihmistä kuin Jean Beliveau. Jos ensimmäistä kertaa historiassa nähtäisiin katsomopenkin ”jäädyttäminen”, sillä Beliveaulla oli vuosikymmenet oma paikkansa Canadiensin vaihtoaition takana.

Täällä meillä päin vanhat legendat ovat tuntemattomampia. En minäkään ole toki päässyt nauttimaan menneiden vuosikymmenten tähtien peleistä kuin videokoosteiden kautta, mutta paikallista kiekkokulttuuria tuntevana voin vain kuvitella arvostuksen, jota ”Le Gross Billiä” kohtaan on. Tunnen Beliveaun, Rocket Richardin ja Guy Lafleurin vain maineelta.

Koivu sen sijaan on huomattavasti tutumpi. Näin Sakun pelejä jo Typhoonin alkutaipaleilla ja kotikaupunkini rakkaus Koivua kohtaan muistuttaa paljon Montrealin rakkautta Beliveauta kohtaan. Vaikka Koivu mielletäänkin TPS:n mieheksi, voinen hyvin mielin sanoa, että kenelläkään tässä maassa ei ole pahaa sanottavaa Sakusta, vaikka turkulaiset muuten saavatkin nauttia tietynlaisesta maineesta. Beliveau oli arvostettu mies myös Torontossa, Canadiensin verivihollisen Maple Leafsin kotikaupungissa.

—————————————

Me täällä ajattelemme itseämme jääkiekkomaana, mutta Kanada on sitä potenssiin tuhat. Suomessa ei ole vielä painettu viiden euron seteliin jääkiekkofilosofiaa, mutta Kanadassa on. Jos asia laitetaan perspektiiviin, kanadalaisille Les Habitants on kuin FC Barcelona katalonialaisille. Sellaisen joukkueen kapteeni Saku oli kymmenen vuotta. Ainoa mitä kapteenilta jäi uupumaan, oli Stanley Cup, mutta se ei lainkaan hälventänyt sitä rakkautta häntä kohtaan mitä montrealilaiset tunsivat.

Siksi onkin jotenkin kuvaavaa, että kanadalaiset tekivät tunteikkaan dokumentin Koivusta ennen suomalaisia. Kanadalaiset kaivoivat Saku Koivusta 47 minuutissa sen, mitä JP Siili ei osannut kaivaa tunnissa ja 50 minuutissa Teemu Selänteestä. Selänteestä kertova dokumentti oli toki mukavaa katsottavaa, mutta samanlaista tunteiden vuoristorataa se ei ollut. Vaikka itselleni Teemu on kaikkein suurin sankari, Koivun dokumentin aikana vollotin kuin pikkulapsi.

On epäreilua verrata näiden kahden kapteenin saavutuksia keskenään, sillä molemmat elivät täysin eri aikakausina. Beliveaun NHL oli täysin eri maailma kuin Koivun NHL – tänä päivänä esimerkiksi kannun voittaminen on monin kerroin vaikeampaa kuin 60-luvulla.

Sen sijaan on reilua verrata heitä ihmisinä ja sellaisina he ovat suurenmoisia.

Jouni Nieminen on kirjoittanut kummastakin hienot henkilökuvat. Alla on myös oma kirjoitukseni Turun Sanomien sivuilla Koivusta.
Jean Beliveau (Jouni Nieminen): Le Gros Bill
Saku Koivu (Nieminen): Rohkea Saku toi haamut halliin

Saku Koivu (Viitossentteri): Saku Koivu – Päätään pidempi

RDS-kanavan dokumentti Koivusta (englanti/ranska):

NHL-kausi alkaa keskiviikkona – miten valmistautua?

Jääkiekkohistorian 97. NHL-kausi starttaa perjantaina ikiklassikolla Toronto Maple Leafs – Montreal Canadiens. Ottelussa suomalaisväriä tuo Leo Komarov. Muita ensimmäisen yön otteluita ovat (suluissa mahdolliset suomalaiset):
Boston Bruins – Philadelphia Flyers (Tuukka Rask, BOS)
Calgary Flames – Vancouver Canucks (Markus Granlund ja Karri Rämö, CGY)
Los Angeles Kings – San Jose Sharks (Antti Niemi, SJS)

Omalta osaltani uusi NHL-kausi alkaa aina edellisten Stanley Cup-finaalien jälkeen, mutta varsinaiset pelit alkavat minunkin kohdalla vasta 8. lokakuuta.

Kuten osa lukijoista tietää, kirjoittelen samalla myös Suomen suurimpaan ja kauneimpaan jääkiekkomediaan, Jatkoaikaan. Jatkoaika on julkaissut jälleen hienon ennakkopaketin NHL:stä, joten varsinaisiin joukkueanalyyseihin en lähde tässä blogissa.
Oman panokseni pakettiin olen antanut seuraavien artikkeleiden muodossa:
Kausiennakko: Florida Panthers – Uusi aika on täällä
Artikkeli: Panthersin uusi päävalmentaja Gerard Gallant:”Tykkään tehdä maaleja”
Kolumni: Aika jälkeen Selänteen

Ja koska isoista taloista vapaana indekirjoittajana minulla on mahdollisuus kehua ketä haluan, on nostettava esiin Lord Stanleyn blogi, jossa mies on tehnyt mammuttimaisen työn oman ennakkopaketin eteen.

Sen sijaan ajattelin, että keskityn viihteellisempään puoleen ja kerron miten NHL-kauteen voi valmistautua kotisohvalla.

NHL-fantasialiigat

Nyt kun vuonna 2014 ihmiset ovat käytännössä lopettaneet jääkiekkokorttien keräilyn, tilalle ovat tulleet fantasialiigat. Itse olen pelannut kolme kautta ESPN:n Fantasy Hockey Leagueta, mutta tarjolla on lukuisia muitakin, kuten Hockey GM ja Yahoon fantasialiiga.

Fantasialiigat siis perustuvat yksinkertaisesti siihen, että kokoat joukkueen oikeista pelaajista ja saat pisteitä sen mukaan miten he oikeasti menestyvät kentällä. Yleensä keräät oman kaveriporukan, mikä kisaa keskinäisestä herruudesta tai liityt samaan sarjaan tuntemattomien kanssa. Mitä enemmän pelaajia, sitä haasteellisempaa pelaaminen on. Ja koukuttavaa.

Fantasialiigaa voi pelata kotimaisin voimin maksullisessa Hockey GM:ssä. Jakso maksaa kolme euroa ja jaksoja kauden aikana on kuusi. Hockey GM:ssä pelaajalla on käytössään palkkakatto, jota ei saa ylittää. Itse en ole HGM:ää pelannut, joten käyttäjäkohtaista kokemusta minulla ei ole.

ESPN:n fantasialiigassa on erilaisia variaatioita pelata. Liigan sääntöä pystyy muokkaamaan haluamakseen ja liigaan saadaan jatkuvuutta määräämällä tiettyjä pelaajia, joita haluaa pitää ensi kaudeksi rosterissaan.

Joukkue valitaan livedraftilla, mikä tietysti edellyttää sitä että kaikki ovat draftissa paikalla. Jos käy niin ettei pääse paikalle, pystyy etukäteen säätämään valintoja. Kymmenen pelaajan kaudessa, oma joukkueeni näyttää tältä:

Hyökkääjät:
Steven Stamkos
Jeff Skinner
Joe Thornton
Kyle Okposo
TJ. Oshie
Steve Ott
Marian Gaborik
Bobby Ryan

Puolustus:
Ryan Suter
Ryan McDonagh
Radko Gudas
Jake Muzzin
Cam Fowler
Hamphus Lindholm

Maalivahdit:
Pekka Rinne
Ryan Miller

Pelaamassamme sarja on head-to-head-tyylinen, joten pelaamme viikottain toista pelaajaa vastaan. Se, kumman joukkue on pärjännyt viikolla paremmin, voittaa ottelun. Kerrallaan pystyy valitsemaan pelaavaan joukkueeseen kuusi hyökkääjää, neljä puolustajaa ja kaksi maalivahtia. Vaihtoja pystyy kauden aikana tekemään vapaiden pelaajien listalta tai kauppoja pelikaverin kanssa.

Pelkkiä pistenikkareita joukkueeseen ei kannata valita, sillä pisteitä tulee myös peliajasta, taklauksista, jäähyistä ja blokatuista laukauksista. Olen pyrkinyt ilman sinivalkoisia laseja kokoamaan mahdollisimman kokonaisvaltaisen joukkueen. Jo pelkästään Ott pitää huolen siitä että taklaustilasto pysyy ruodussa. Ensimmäisen virheen tekee siinä kun kokoaa joukkueen sympatia silmissään.

Kanavapaketti

Koska käyn päivätöissä ja pidän laadusta, olen panostanut rahallisesti myös NHL:än katsomiseen. Katson ottelut puutalohuoneistoni kellarikerroksesta, johon olen kasannut seinille pelipaidat ja muuta rekvisiittaa. Paikka on pyhättöni.

Katson ottelut Viaplayn kanavapaketista. Syy, miksi en suoraan tilannut edullisempaa NHL:än gamecenteriä (johon Viaplayn tunnuksilla pääsee) on se, että halusin katsoa myös Viaplayn muuta urheilutarjontaa. Lisäksi pystyn katsomaan pelejä Playstationin kanssa.

Viasat on toinen vaihtoehto, joskin olen todennut sen sikäli huonommaksi että en pysty valitsemaan ottelua jota katson. Ilmeisesti täksi kaudeksi tilanteeseen on tullut muutos, joka mahdollistaa kaikkien otteluiden katsomisen Viasatin kautta.

Paketteihin voi tutustua tarkemmin täältä.
Gamecenterin tilaaminen onnistuu suoraan täältä, joskin vaatii näkyäkseen pientä kikkailua. Periaatteessa Gamecenteriä myy yksinoikeudella Suomessa Viaplay.

Fanituotteet ja otteluseuranta kuntoon

Olen aikaisemmin kirjoittanut artikkelin NHL-paidoista. Voit lukea sen tästä.

Kauden aikana kannattaa seurata ahkerasti twitteriä, vinkkejä sen käyttöön änärin seurantaan löytyy tästä. Laitathan myös samalla seurantaan @Viitossentterin.

NHL 15 uuden sukupolven konsolille

Ostin kauden kynnyksellä uuden Playstation 4:n ja siihen NHL 15-pelin. Pelistä kuulin hirvittävän paljon soraääniä julkaisun kynnyksellä johtuen pitkälti muutaman pelimoodin katoamisesta ja verkkopelin moninpeluumahdollisuuden poistumisesta.

Itse en jäänyt kaipaamaan kadonneita ominaisuuksia. Käytännössä pelasin kaksinpeliä kavereiden kanssa tai verkossa. Hockey Ultimate Teamiä vain satunnaisesti. Muut jäivät alkuinnostuksen jälkeen kokonaan pois.

Moninpelin puuttuminen verkossa ei satuttanut juuri yhtään, sillä mikään ei pänninyt enempää kuin se, että pelaa kahta kaverusta vastaan, joista toinen yrittää pelata vähän ja toinen yrittää lähinnä viihdyttää kaveriaan jatkuvalla tappeluun haastamisella.

Itse peli vaatii toki enemmän vielä hiomista, mutta kaltaiselleni hardcorekuluttajalle, peli on mennyt eteenpäin. Yksinpelissä pääsee oikeasti rakentamaan ylivoimaa ja pakkopeliä, laukaukset eivät mene siniviivalta maalille ja pelaajien aitouteen on panostettu. Silti annetaan liikaa sijaa taklauksille ja toisaalta myös kärkikynille. Voi joskus katsoa NHL-ottelua ja laskea kuinka monta onnistunutta kärkikynää pelissä on.

Järjestän kuuden kaverini kanssa viikonloppuna NHL 15-turnauksen. Koska itse pelistä puuttuu niin kutsuttu vapaamuotoinen sarjan luonti, olen luonut itse sarjan excel-taulukkoon ja tehnyt otteluohjelman turnaussääntöineen ja otteluohjelmineen. Olen tulokseen todella tyytyväinen. Simuloin sarjan vielä läpi ennen lauantaita, jotta olen valmis. Kerron ensi viikolla, miten turnaus sujui.

Hyvää alkavaa NHL-kautta.