World Cup-joukkueet julki perjantaina, tässä Viitossentterin joukkue

Suomen päävalmentaja Lauri Marjamäki julkistaa perjantaina loput joukkueesta syyskuussa pelattavaan World Cupiin. Lopulliset joukkueet piti ensin julkistaa vasta kuukauden päästä, mutta ilmeisesti Stanley Cupin finaalit muuttivat aikataulua.

Suomihan on jo julkistanut osan joukkueesta ja se näyttää tältä:
Maalivahdit:
Pekka Rinne (Nashville Predators)
Tuukka Rask (Boston Bruins)

Puolustajat:
Esa Lindell (Dallas Stars)
Olli Määttä (Pittsburgh Penguins)
Rasmus Ristolainen (Buffalo Sabres)
Sami Vatanen (Anaheim Ducks) Lue loppuun

Patrik Laineen kanssa on pidettävä jäät hatussa

Ensinnäkin pahoittelut osittain selittämättömästä blogin poissaolosta. Kuten aikaisemmin olen tänne kirjoittanut, olin pelaamassa harrastekiekon World Cupissa, Kanadassa ja siinä ohessa kuvasin Yle Folkille aiheesta dokumenttisarjaa, joka on nyt valmis.

Kun tulin takaisin Kanadasta, Patrik Laine-niminen ilmiö on saavuttanut sellaisen hurmoksen, mikä on jopa tässä maassa junioripelaajan kohdalla harvinaista. Jääkiekossa pidetään maalintekijöistä enemmän kuin luistelevista lätkätietokoneista, kuten esimerkiksi huomattavasti pienemmällä kohulla NHL:ään aikoinaan menneestä Aleksander Barkovista. Lue loppuun

Numeroiden jäädytys maajoukkueessa on kyseenalaista

Tässä tekstissä en ole ottamassa sankareiltamme mitään pois. Aion ottaa Suomen Jääkiekkoliitolta pois.

Minulla ei ole suurempaa idolia kuin Teemu Selänne. Vaikka Saku Koivu, Jere Lehtinen ja Ville Peltonen ovat toki kaikki oman ikäluokkani suurimpia sankareita, Selänne oli minulle yksi ylitse muiden.

Suomen Jääkiekkoliitto jäädytti Nuorten MM-kisojen yhteydessä ensin Jere Lehtisen, Saku Koivun, Ville Peltosen ja vielä perään Selänteen pelinumerot. Lue loppuun

Leijonien MM-kisajoukkue on valittu

Pudotuspelit ovat meneillään ja Viitossentterin ennakot ovat menneet vähintään osittain oikein. Vielä on kaksi ottelusarjaa ratkaisematta ensimmäiseltä kierrokselta. Pudotuspelien osalta käyn blogissa läpi tapahtumia pudotuspelikierros kerrallaan, nimittäin muussa tapauksessa kommentoitavaa olisi vain yksinkertaisesti liikaa indiekirjoittajalle ja tällä hetkellä päivätyössäkin menee suurin osa vuorokaudesta.

Tänään julkistettiin kuitenkin jääkiekon MM-kisaryhmä ja se näyttää suomalaisten osalta tältä (lista kopioitu MTV:n verkkosivuilta):

Maalivahdit:
Atte Engren, Atlant Mytištši, KHL
Juuse Saros, HPK Hämeenlinna

Puolustajat:
Juuso Hietanen, Torpedo Nizhni Novgorod, KHL
Topi Jaakola, Jokerit, KHL
Jyrki Jokipakka, Dallas Stars, NHL
Sami Lepistö, Avtomobilist Jekaterinburg, KHL
Esa Lindell, Ässät Pori
Tuukka Mäntylä, Amur Habarovsk, KHL
Atte Ohtamaa, Jokerit, KHL
Anssi Salmela, Färjestad BK, SHL

Hyökkääjät:
Juhamatti Aaltonen, Jokerit, KHL
Aleksander Barkov, Florida Panthers, NHL
Joonas Donskoi, Kärpät Oulu
Teemu Hartikainen, Salavat Julajev Ufa, KHL
Juha-Pekka Hytönen, Lausanne HC, NLA
Jarkko Immonen, Torpedo Nizhni Novgorod, KHL
Jussi Jokinen, Florida Panthers, NHL
Joonas Kemppainen, Kärpät Oulu
Leo Komarov, Toronto Maple Leafs, NHL
Petri Kontiola, Lokomotiv Jaroslavl, KHL
Ossi Louhivaara, Lausanne HC, NLA
Harri Pesonen, Lausanne HC, NLA
Janne Pesonen, Skelleftea AIK, SHL
Antti Pihlström, Salavat Julajev Ufa, KHL
Tuomo Ruutu, New Jersey Devils, NHL

Blogin teeman mukaisesti kommentoin Leijonavalintoja NHL mielessä. Joukkueeseen ei odoteta muuta enää kuin Pekka Rinteen vastausta. Muilta osin joukkue on täynnä.

Suurimman tyrmistyksen henkilökohtaisesti aiheutti Rasmus Ristolaisen uupuminen joukkueesta. Enkä ollut ainoa, joka näin ajatteli. On luonnollisesti selvää, että NHL-status ei aiheuta vapaalippua kisoihin, mutta Ristolainen pelasi viime kaudella 78 ottelua Sabres-paidassa ja pelasi loppukauden joukkueen ykköspakkina kellottaen liki puoli tuntia peliaikaa ja lopulta voitti oman joukkueensa puolustajien pistepörssin. Hän pelaa illasta toiseen maailman parhaimpia pelaajia vastaan, joista muutama esiintyy myös kisoissa, kuten Sidney Crosby, Tyler Seguin, Jakub Voracek ja Claude Giroux.

Ristolainen on isokokoinen rightin pakki ja osaa antaa kiekollista osaamista joukkueelle. Näiden lisäksi hän osaa ottaa riskejä. Ristolaisen kaltaista pelaajaa ei tässä maassa ole liikaa. Ehkä Jalosen Kojo ei vain pidä turkulaisista, joita joukkueessa ei muuten ole yhtään.

Ristolaisen tilalle otettiin käytännössä Tuukka Mäntylä hoitamaan kiekollista osaamista. Mäntylän ja Ristolaisen suurin ero on 21cm pituudessa ja vajaa kymmenen kiloa painossa. Mäntylällä on toki kokemusta enemmän ikänsä puolesta, mutta mielestäni Ristolaisen nuoren varsan röyhkeyttä olisi tarvittu kokoonpanossa. Ja onhan RR55 myös ihan pätevä kahteen suuntaan.

Joukkueen vapaaliput tutuille naamoille

Vapaalippuja joukkueessa kuitenkin on: Tuomo Ruutu ja Petri Kontiola. Molempien kausi on ollut farssi. Kontiola on saanut mahdollisuutensa näyttää monessakin paikassa, mutta ei ole onnistunut joko selkäongelmien tai huonon motivaation takia. Ennen siirtymistään takaisin KHL:ään, Kontiola ei saanut edes AHL:ssä pistettäkään aikaiseksi.

Ruutu on onnistunut maajoukkueessa lähes toistuvasti, mutta viime kauden näytöt ovat päälle kolmentoista minuutin keskimääräinen peliaika ja 13 pistettä. Sillä mennään tällä kaudella heittämällä maajoukkueen kärkiketjuihin.

Dallasista osaamista puolustukseen

Nuorennusleikkausta joukkueessa hoitaa Esa Lindell ja Jyrki Jokipakka. Molemmat ovat Dallas Starsin organisaatiossa, joskin Lindell suuntasi rapakon taakse vasta Ässien liigakauden päätyttyä.

Jokipakan kausi meni sahatessa ylös ja alas organisaatiossa, mikä on täysin normaalia kasvatustyötä rapakon takana. Ensi kaudella NHL:n yksi vaikeimmin lausuttavista nimistä vakiinnuttanee paikkansa kokoonpanossa. Lindell saa ensi kaudella Jokipakan pestin farmin ja edustuksen välimaastossa.

Floridan kaverit odotetusti joukkueessa

Aleksander Barkov ja Jussi Jokinen olivat lähes varmasti kisakoneessa. Kaksikosta Jokinen oli Panthersin toiseksi paras pistemies ja näytti kauden aikana monipuolisuuttaan. Jokisen pystyy istuttamaan lähes mihin tahansa tonttiin kentällä ja pystyy pelaamaan siinä varmasti. Lisäksi Jokinen on tunnettu NHL-piireissä älykkäänä pelaajana, joka on tuonut moneen joukkueeseen niin sanotun ”finnish breakout”-ylivoimakuvion, jota ollaan nähty NHL-jäillä miehen Dallasin ajoista lähtien.

Barkovin kausi alkoi varsinaisesti rullaamaan vasta vuodenvaihteen jälkeen ja viimeisinä kuukausina Jonathan Huberdeaun ja Jaromir Jagrin kanssa muodostettu ketju oli Panthersin paras. Barkov on kahteen suuntaan luotettava sentteri, jonka parhaita puolia on kahden suunnan pelaaminen ja peliäly. Joku saattaisi nähdä miehessä nuoren Joe Thorntonin.

Kaksikko pelasi alkukauden yhdessä, mutta lopulta erotettiin kun yhteistä säveltä ei kapeassa kaukalossa löytynyt. Barkov syytti tästä lähinnä itseään, mutta joskus ei vain lähde. Nyt tilanne voi olla täysin toinen.

Komarov kärkiketjuihin

Maple Leafsin suosikkipoika Leo Komarov pääsee todennäköisesti neloskentän roolistaan pois. Uskokaa tai älkää, ahkerasti miehiä heittelevä Leksa osaa myös pelata kiekollista peliä, mistä parhaat puolet nähtiin alkukaudesta ennen aivotärähdystä. Joukkueen kolmosketjun laidassa pelannut Komarov pelasi hyvin yhteen monipuolisen Mike Santorellin kanssa, joka treidattiin lopulta Nashville Predatorsiin vaihdossa Piällikkö Jokiseen.

26 pistettä 62 ottelussa Maple Leafsin kolmosketjussa ei ole huonosti, vaikka suurin osa pisteistä nähtiinkin alkukaudesta.

USA:n juniorijärjestelmä tarjoaa pelaajalle useita mahdollisuuksia

Kirjoitin kolumnin Jatkoajalle Eetu Selänteen pelaaman sarjan tasosta. Kolumnin kommentoinnissa ilmaantui epäilyjä ja edelleen pohdintoja sarjan tasosta. Moni myös unohtaa että Eetu on amerikkalaisen kiekkoväen kirjoissa suomalainen, joten ei kulje tavanomaista leijonapolkua ja ei myöskään osallistu samalla tavalla sikäläiseen kiekkopolkuun. Tilanne on tällä hetkellä lähes uniikki, joskaan ei ainutkertainen varsinkaan tulevaisuutta ajatellen.

Vastaavanlaisia pelaajia historiassa ovat olleet uutiskynnyksenkin ylittänyt Kai Kantolan tapaus ja Teemu Kivihalme, joka päätti leireiltyään Suomessa, mennä Yhdysvaltain joukkueeseen pelaamaan. Lähempänä Selänteen tapausta on Kantola, mutta sillä eroavaisuudella, että Suomessa tiedettiin suurin piirtein Kantolan taso, pelattuaan Pelicansin B-junioreissa. Yhdysvalloissa Kantola pelasi USHL:stä yhtä tasoa alempaa NAHL:ää ja Bowling Greenissä kovatasoista NCAA:ta. Näistäkin on vielä mahdollista nousta ammattilaistryoutin kautta AHL:n kautta NHL:ään. Draftaamatta jättäminen ei ole kuolema ammatillisesti.

Selänteen tilannetta olisi varmasti helpottanut se, että hän olisi pelannut Suomessa, mutta se on taas kohtuutonta käskeä muuttamaan verrattain kehittävämmästä kiekkoympäristöstä vain siksi, että suuri yleisö olisi tyytyväinen. Nostan hattua Leijonaväelle siitä, että oli munaa tehdä tällainen liike joskin valinnat olisi voinut perustella paremminkin medialle. Meistä kukaan ei tiedä ennen ensi viikkoa millainen pelaaja Eetu Selänne on verrattuna meidän kiekkokoulumme kasvatteihin ja varsinkaan sitä, että miten omat kasvattimme pärjäisivät heidän ympäristöstään. Ikäluokkansa huippulupauksiin, kuten Jesse Puljujärveen tai Sebastian Ahoon vertaaminen ei ole reilua. Heidän tasollaan Selänne tuskin on millään muotoa ainakaan vielä. Pelaaja kehittyy eri vauhdissa ja kahden samanikäisen pelaajan välillä voi olla valovuosien pituinen ero fyysisyydessä. Kaikki eivät ole Aleksander Barkovin, Rasmus Ristolaisen ja Puljujärven kaltaisia junnujärkäleitä.

Amerikkalainen juniorijärjestelmä verrattuna kanadalaiseen on erilainen. Vaihtoehtoja nousta valintatilaisuuden ehdokkaaksi on monia ja mikään niistä ei ole toista selkeästi parempi. Ensin on kuitenkin hyvä selventää käsitteet. Suomessa sana ”juniori” kattaa lähes kaikki alle 18-vuotiaat pelaajat. Siitä vahempia pelaajia sanotaan nuoriksi. Yhdysvalloissa ikäkategoriat menevät niin, että juniori on 18-20-vuotias. Yhdysvalloissa kategoriat menevät suurin piirtein näin (suluissa suomen vastaava):
PeeWee -13v. (D-juniori)
Bantam -15v. (C-juniori)
Midget -18v. (B-juniori)
Junior -20v. (A-nuori)

Lisäksi jokaisesta junioreihin asti ikäluokasta on vielä luokat ”minor” ja ”major”.

———–

Esimerkiksi amerikkalainen 15-vuotias huippulupaus Kaliforniasta on pelannut oman alueen juniorisarjaa, mutta nyt on aika nousta isompiin ympyröihin ja etsii AAA-tason joukkuetta, joka pelaa luokitukseltaan parasta sarjaa (Tier 1). Los Angelesista löytyy joukkue, joka pelaa keskilännen eliittiliigassa (Tier 1 Elite Hockey League), vaikka ei maantieteellisesti siellä sijaitsekaan. Seuralla on joukkue Midget minorissa (U16) ja Midget Majorissa (U18). Hän todennäköisesti pelaa vuoden ajan U16-joukkueessa jonka jälkeen menee U18-joukkueeseen.

Kausi sujuu hyvin. Häneen otetaan yhteyttä USA:n jääkiekkojunioreiden kehitysohjelmasta, eli US Hockey National Development Programista, Ann Arborista, joka kartoittaa koko maan huippulupaukset. Jos vertaa Suomeen, niin vastaava on Pohjolaleiri, joka sijaitsee Ann Arborin sijasta Vierumäellä. Poikkeuksena on se, että USHNDP pelaa myös joukkueena, eikä niinkään leireile.

———–

Toinen vaihtoehto on lähteä mahdollisimman nopeasti Kanadaan pelaamaan heidän junioriliigaa, CHL:ää, joka on maailman kovatasoisin. CHL:ssä on kolme alueellista sarjaa, eli WHL, OHL ja QMJHL. Esimerkiksi Eetun joukkuekaveri viime vuoden U16-joukkueesta Kailer Yamamoto paineli heti rajan toiselle puolelle ja on näillä näkymin 2017 draftin ykköskierroksen nimiä. Ongelma Kanadaan siirtymisessä on se, että pelaaja saa seuraltaan korvauksia, jolloin häneltä poistuu mahdollisuus pelata NCAA-yliopistokiekkoa ja mahdollisen koulutuksen ja pelaamisen yhdistelmän voi unohtaa.

Tämän vuoksi USHL ja USA:n junnumaajoukkueen kehitysohjelma on täydellinen vaihtoehto junnulupaukselle. Mennessään kehitysohjelmaan hän on todennäköisesti noin 16-17-vuotias. Selänteen kohdalla tämä ei ole mahdollista, koska jenkkien silmissä hän on suomalainen. Selänne varattiin tässä vaiheessa viime vuonna USHL:n varauksessa Madison Capitalsiin. Hän olisi voinut pelata siellä jo tämän kauden, mutta Juha Hiitelän kolumnin mukaan perheen piirissä haluttiin katsoa millaisesta seurasta on kyse, sillä se on tuore joukkue. Muuhun sisältöön en ota kantaa, sillä vaikka Hiitelä on todella pätevä NHL-toimittaja, hän ei ole pelaajatarkkailijana sen pätevämpi kuin minäkään.

On täysin selvää, että sarjan U16-joukkueet ovat verrattain kovatasoisempia kuin U18-joukkueet, mutta mistään jämäsarjasta tai höntsäliigasta ei silti ole kyse.

Jos Selänne olisi mennyt pelaamaan heti USHL:ään, hänen vertailunsa ikätovereihin olisi ollut huomattavasti helpompaa kuin nyt, sillä Tier1EHL on suhteellisen tuntematon sarja täällä päin. Kuitenkin käytännössä jokainen keskilännessä asunut huippupelaaja on pelannut sarjassa, sillä sarja kulki aikaisemmin nimellä Midwest Elite Hockey League. Pelkästään viime kaudella sarjan (major tai minor) entisiä pelaajia varattiin kaikkiaan 30.

Varausnumeroita on turha tuijottaa. Joukkueet ovat velvollisia varaamaan pelaajia niin kauan kunnes joukkueen rosteri käsittää kaikkiaan 45 pelaajaa. Kuten NHL:ssä ja KHL:ssä, ensimmäisenä varataan sellaisia pelaajia jotka ovat sitoutuneita pelaamaan sarjassa, esimerkiksi NHL:n vuoden 2010 ykkösvaraus Taylor Hall varattiin KHL:ään numerolla 89. Perästä varataan niitä pelaajia jotka mahdollisesti voisivat pelata myös muualla. Koska asiaa ei ole Eetulta kysytty, niin varausnumerolle voi olla täysin looginen selitys, esimerkiksi varauksen aikaan mahdollinen pelipaikka WHL:ssä. Puhutaan kuitenkin vasta juniori-ikäisistä pelaajista, joten resurssit ”scoutata” pelaajia on huomattavasti pienemmät kuin varsinaisissa ammattilaisjoukkueissa.

———-

Jos pelaaja kulkee amerikkalaista versiota Pohjola-leiristä, hän viettää siellä kaksi kautta kehittyen toivottavasti tulevaksi NHL:n kärkivaraukseksi. Tuon kahden kauden jälkeen on jälleen valinta edessä. Pelaaja voi joko painella pelaamaan yliopistosarja NCAA:ta, jolloin kovatasoisen sarjan lisäksi tutkinto tai mennä vasta nyt Kanadan junnuliigaan, kuten Patrick Kane teki. Tuon yhden OHL-kauden aikana Kane teki 145 pistettä ja turvasi paikan vuoden 2007 ykkösvarauksena. Tuohon aikaan tosin USHNDP pelasi NAHL:ää eikä USHL:ää, kuten nykyään.

Useimmiten amerikkalainen valitsee NCAA:n. Tavallisimmin pelaaja on varausikäinen yhden NCAA-kauden jälkeen, jonka aikana pitäisi antaa näyttöjä draftiin. Näitä näyttöjä antaa tällä hetkellä yksi ensi kesän kovista nimistä, Jack Eichel. Eichelin seura ennen kehitysohjelmaa oli Boston Junior Bruins, joka pelaa itärannikon EJHL-sarjaa, joka on Tier 2-tason sarja, eli tasoltaa astetta keskilännen sarjaa alempi. Se ei kuitenkaan vie mitään joukkueelta pois, sillä Junior Bruins on kivenkova joukkue ja maan arvostetuimpia. Suomalaisille tuttu Jokereiden Steve Moses on myös pelannut Junior Bruinsissa.

Varauksen jälkeen pelaaja voi pelata NCAA:ta niin kauan kunnes valmistuu tai mahdollisesti allekirjoittaa Entry Level Contractin ja kulkea NHL-joukkueen suosittelemaa tietä. Nykyisin pelaajat aloittavat uransa NHL:ssä aina vain aikaisemmin joten on aina vain todennäköisempää, että ura alkaa aikaisemmin.

———-

Yhdysvaltain juniorijärjestelmä on eurooppalaiselle jääkiekon seuraajalle sekava, koska varsinaista juniorijoukkue-edustus-kaavaa ei ole olemassa. Joukkueet eivät pyörittele laajaa junioriorganisaatiota, vaan pelaajat siirtyvät nuorella iällä paikkakunnalta toiselle ja etsivät itselleen parasta mahdollista kehityspaikkaa. Kalifornian alueella se on Junior Kings, Michiganissa se on Detroit Honeybaked ja vaikkapa Ohiossa se on Ohio Blue Jackets. Suomi on pieni maa, joten on helppo rakentaa polku C-, B-, A-junioreiden ja lopulta Liigajoukkueen välille. Lahjakkaimpien kohdalla joitain kirjaimia skipataan.

Sitten löytyy jokerikortteja, kuten koko Pohjois-Amerikan paras kiekkoakatemia, eli Shattuck-st. Mary’sin sisäoppilaitos. Joukkue on kasvattanut vuosien varrella supertähtiä ja ykköskierroksen varauksia kuten Sidney Crosby, Zach Parise, Jonathan Toews ja niin edelleen. Lukion käytyään pelaajat jatkavat uraansa parhaaksi näkemällään tavalla. Crosby lähti Kanadan junioriliigaan Parise ja Toews menivät pelaamaan NCAA:ta.

Sisäoppilaitos pelaa muita jääkiekkokouluja vastaan, mutta ennen kaikkea osallistuu käytännössä kaikkiiin merkittäviin ikäluokan huipputurnauksiin. Pääsääntöisesti joukkue pelaa kauden aikana noin 50-60 ottelua ja häviää niistä alle kymmenen.

——–

Jos pitäisi koostaa jonkinlainen kartta vaihtoehdoista yhdysvaltalaisen pelaajan polusta huipulle, niin se olisi tämän näköinen:

Vaihtoehto 1. T1EHL U16 -> USHNDP (USHL) -> NCAA/CHL -> Draft
Vaihtoehto 2. T1EHL U16 -> CHL -> Draft
Vaihtoehto 3. T1EHL U16 -> T1EHL U18 -> USHL/NCAA (tai molemmat)-> Draft
Vaihtoehto 4. T1EHL U16 -> T1EHL U18 -> OHL ->  Draft
Vaihtoehto 5. Shattuck-st. Mary’s tai jokin muu kiekkolukio -> USHL/NCAA/CHL -> Draft

Eetu kulkee suomalaisena, mutta paikallisen kiekkokulttuurin kasvattina tietä numero kolme. Tie numero yksi on häneltä poissuljettu, koska hän tuskin aikoo pelata Yhdysvaltain maajoukkueessa ja he eivät myöskään usko näin. Mikäli hänestä on kasvamassa NHL-kelpoinen pelaaja, niin sen näkee ensimmäisen kerran Tshekin turnauksessa, mutta ennen kaikkea ensi kaudella USHL:ssä. Nämä ovat myös niitä paikkoja, joista ammattilaiskykyjenetsijät bongaavat pelaajia.

Tässä on vielä kanadalainen artikkeli/bloggaus Selänteen vierailusta WHL-joukkue Calgary Hitmenin leirillä.

U20-kisat ovat yksilön voitto joukkuepelistä – pari asiaa myös laukomisesta

Suomen urakka alle 20-vuotiaiden MM-kisoissa päättyi tappioon Ruotsille. Jos turnauksesta ei tullut tuloksellista menestystä, niin se ainakin antoi kuvan siitä, että millainen on meidän juniori-ikäisten yksilöiden taso tällä hetkellä.

Koska näen juniorikisat yksilön voittona joukkueurheilusta, pidän Suomen huonoa sijoitusta loppujen lopuksi yhdentekevänä, koska seurakunnasta nousi (ainakin) kaksi potentiaalista ykköskorin poikaa. Viime vuonna voitettu mestaruus oli hieno esimerkki siitä, miten pelaajat pystyvät nuoresta iästä huolimatta toteuttamaan valmentajan pelikirjaa, mutta totuus oli se, että joukkue oli myös yksilötasoltaan lahjakkaampi kuin tämän vuoden katras.

U20-kisoissa pääsääntöisesti pätee se, kenellä on parhaimmat yksilöt. Tilanne korostuu entisestään kapeassa kaukalossa, missä yksilötaidon merkitys on suurempi kuin isossa kaukalossa, missä hyvällä joukkuepelillä voidaan kompensoida paperilla parempaa vastustajaa.

Suomalaispelaajista NHL:ään varattuja pelaajia olivat:
Maalivahdit:
Ville Husso (2014 94. Blues)
Juuse Saros (2013 99. Preds)

Puolustajat:
Julius Honka (2014 14. Stars)
Aleksi Mäkelä (2013 184. Stars)
Joonas Lyytinen (2014 132. Preds)
Alex Lintuniemi (2014 60. Kings)

Hyökkääjät:
Julius Vähätalo (2014 166. Red Wings)
Artturi Lehkonen (2013 55. Habs)
Kasperi Kapanen (2014 22. Pens)

Ykköskierroksen varauksia joukkueesta olivat siis Kapanen ja Honka. Molempien turnauksen voitaneen katsoa menneen aavistuksen penkin alle, nimittäin vielä syksyllä Kapanen oli lähellä murtautua Penguinsin kokoonpanoon. KalPassa on pisteitä tullut 19 pelissä 16, mikä on 18-vuotiaalta kelpo suoritus. Turnauksessa Kapaselta olisi voinut odottaa pisteiden sijasta johtajuutta, mutta kovat odotukset ja toteutus eivät kohdanneet.

Honka on pelannut kautensa bussiliigassa, AHL:ssä. Käsistään ja jaloistaan taitava Honka on Starsin tulevaisuuden toivoja, ja on profiililtaan hyökkäävä puolustaja. Viime kauden pelaajatarkkailuraporteissa luki, että Honka on kova ottamaan riskejä kentällä, mikä näkyi myös koko turnauksen läpi. Vaikutti siltä, että Honka luuli pystyvänsä hallitsemaan yksin peliä erikkarlssonmaisesti, mutta toteutus ei ollut yhtä varmaa. Annan kuitenkin ison plussan siitä, että on munaa yrittää.

Molemmat pelaajat eivät anna näyttöjä nuorten MM-kisoissa kykyjenetsijöille, vaan pelaavat omille organisaatioilleen. Hongalle on enemmän merkitystä AHL-peleillä, kuin junnukisojen neppailuilla ja se näkyy myös tavassa pelata. Viime vuoden joukkueessa samoilla lähtökohdilla pelannut Rasmus Ristolainen kykeni pelaamaan miesten tasolla junioreiden peleissä, mikä näkyi positiivisena lopputuloksena, vaikka nyt välillä julkisessa keskustelussa leimattiinkin ylimieliseksi.

Kakkoskierroksella Canadiensiin varattu ”Arsi” Lehkonen sytytti Viitossentterin maalillaan Kanadaa vastaan. Suoraan liikkeestä, todella kova ranne alas. Zach Fucale ei edes tiennyt mitä tapahtui ennen kuin Lehkonen löi kiekon riparista sisään.

Rantanen & Puljujärvi

Joukossa oli kaksi selkeästi erottuvaa pelaajaa – TPS:n Mikko Rantanen ja Oulun Kärppien Jesse Puljujärvi. Siinä missä Rantanen teki puolet Suomen maaleista, Puljujärvi laukoi viidessä pelissä 26 kertaa maalia kohti. Se on kova lukema.

Rantanen on varattavissa ensi kesänä NHL:ään. Ennen turnausta noustelaisnuorukaisen sijoitus pyöri 13 ja 26 välillä, niin turnauksen aikana se nousi alle kymmeneen. Iso sydän, haluaa kiekkoa ja osaa ratkaista. Nyt kun Rantanen on täällä Varsinais-Suomessa nostettu jo ennakoissa ykkösketjun mieheksi, niin pitää muistaa että kyse on juniori-ikäisestä pelaajasta, joka pelasi junnupelejä, ja tulee Suomeen pelaamaan isojen miesten pelejä. Jos Rantanen iskisi keväällä yht’äkkiä 20 maalia, niin kyseenalastaisin välittömästi Liigan tason.

Puljujärvi on varattavissa vasta 2016 kesällä, joten herkkupala kehittyy kotimaisissa kaukaloissa vielä vähintään pari kautta. Puljujärven kohdalla voidaan puhua jo täysin poikkeuksellisesta pelaajasta.

Puljujärven tehottomuus laukauksissa näkyi siinä, että junioripelaaja hakee maalinedustalta ylävilloja. Kun sihti ei ole vaikeassa tilanteessa kunnossa, tuloksena on laukaus kehikon ulkopuolelle – ja mikä pahinta, kiekko päätyy maalin taakse. Vielä aikuisten sarjoissakin nähdään turhan paljon vastaavaa. Ammutaan sektorin ulkopuolelta suoraan kohti yläkulmaa, mistä kiekko päätyy maalin taakse tai ränniin.

NHL:ssä alas ampuminen on taidetta. Hyökkääjä ampuu kohti taka-alakulmaa, josta maalivahti torjuu sen patjalla sivuun. Toisella laidalla on pelaaja valmiina vastaanottamaan kiekkoa ja ampumaan paluukiekko sisään. Tässä suorittajana Jussi Jokinen. Seuratkaa Jokista ja älkää vain luulko, että tilanne olisi edes jollain asteella vahinko.

Aikaisemmin mainitsemani Lehkosen maali oli täydellinen esimerkki siitä millainen laukauksen kuuluisi olla. Luonnollisesti se ylämummoon tehty maali on hienompi, mutta laukauksen takaa pitäisi nähdä odotettu tulos.

Kannattaa muistaa, että Suomen lisäksi USA jäi puolivälierissä ulos. Vaikka tuloksellisesti turnaus oli heikko, niin ei kannata heittä kirvestä kaivoon siksi, että meidän junioreiden taso olisi jotenkin yllättävän huono.