NHL Power Week 7-9: Historiallinen hattutemppu

Kolmisen viikkoa on menty ilman sanansäilää maailman parhaasta kiekkoliigasta. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että mitään ei olisi tapahtunut.

1. Rasmus Ristolaisen hattutemppu

Kypärä- tai hattutemppu on harvinaista herkkua nykypäivänä NHL:ssä. Maaleja on huomattavasti vaikeampi tehtailla, kuin syöttöpisteitä, joita tulee melkein väkisin.

Perättäisinä iltoina saatiin nauttia peräti kahdesta kotimaisesta hattutempusta. Eikä vain kotimaisesta, vaan turkulaisesta hattutempusta. Rasmus Ristolaisen jälkeen myös Lauri Korpikoski iski mustaa verkkoon kolme kertaa. Viimeinen suomalainen hattutemppu nähtiin pari kautta sitten, kun Jussi Jokinen iski kolme maalia vanhan joukkueensa, Carolina Hurricanesin reppuun.

Puolustajan hattutemppu on harvinainen. Kaudesta 2011-2012 asti puolustaja on iskenyt hattutempun vain neljä kertaa, mukaan lukien Ristolaisen suoritus. Oli huvittavaa lukea, että Rasmus oli nuorin hattutempun tehnyt puolustaja sitten Hannu Virran. Turkulainen ja Buffalo Sabres vuonna 1983. Edellisestä suomalaispakin hattutempusta on 16 vuotta aikaa. Sami Salo iski kolme kassia Pittsburgh Penguinsia vastaan. Muita ovat:
Risto Siltanen 1981
Reijo Ruotsalainen 1982
Hannu Virta 1983

Ja sitten heti perään Salo ja Ristolainen.

2. Patrick Kanen pisteputki

26 ottelun pituinen pisteputki on jo naurettavan pitkä, etenkin nykypäivän NHL:ssä. Ajoittain tulee jopa sellainen olo, että pisteitä haetaan hakemalla. Viime yönä Kane sai syöttöpisteen Duncan Keithin maaliin. Kuvio meni suurin piirtein näin:
Kane -> Keith -> Artemi Panarin -> tolppa -> Panarin -> Keith -> maali.

Myönnän, että itsekin hieraisin silmiäni pari kertaa, mutta sääntöjen mukaan meni. Syötöksi siis lasketaan ne kaksi pelaajaa, jotka koskivat kiekkoa ennen maalintekijää.

Sen sijaan hieman kyseenalaisempi tilanne nähtiin Nashville Predatorsia vastaan. Duncan Keith, heittää kiekon maalille ja Pekka Rinne sulkee kiekon. Kiekko ei ole aivan Rinteen hallussa, mutta Kruger työntää mailallaan Rinteen kumoon, mikä on maalivahdin häirintää.

Omasta mielestäni maalia ei olisi pitänyt hyväksyä. Vai olisiko? Katso itse.

http://video.nhl.com/videocenter/embed?playlist=2015020425-449-h

3. Penguins erotti Mike Johnstonin

On välillä mehukasta olla ennustaja. Pittsburgh Penguins erotti Mike Johnstonin päävalmentajan paikalta ja tilalle astui Mike Sullivan.

Sullivanilla on varsin pienet näytöt NHL päävalmentajana ja ne ajoittuvat kahteen kauteen Boston Bruinsin peräsimessä 2000-luvun alussa. Sullivan on kulkenut apuvalmentajana käsi kädessä John Tortorellan kanssa ja tulee varmasti kärsimään tästä maineesta vielä tovin. Pohjois-Amerikan media kuitenkin kuvailee Sullivania ennen kaikkea valmentajaksi, joka näkee pelaajissa mahdollisuuksia.

Joukkueen sijoitus on tällä hetkellä divisioonan viides, mutta se on alkanut putoamaan pois kolmen kärjen alapuolelle ja itäisellä puolella taistelu villeistä korteista on tunnetusti todella villiä. Jännitys säilyy viimeisille kierroksille asti.

4. Oilers on öljytty

Vaikka joukkueen vapahtaja on loukkaantunut, Oilers on löytänyt pelin. Viisi voittoa putkeen on öljykaupungilta erinomainen suoritus ja etenkin tasoltaan heikossa divisioonassa se nostaa joukkueen jo pudotuspelikahinoihin mukaan. Se on nimittäin divisioonan 6. ja samalla kahden pisteen päässä kakkospaikasta. NHL. Pakko rakastaa.

Kun samassa konferenssissa on keskinen divisioona, olisi tyynenmeren divisioonassa melkeinpä pakko olla kolmen parhaan joukossa, jotta pystyisi haaveilemaan pudotuspelipaikasta. Villin kortin paikat menee väkisin keskiseen divisioonaan, mikä on NHL:n kovin paikka pelata.

Divisioonan peräpäätä pitää Anaheim Ducks, jota veikattiin NHL:n runkosarjan ykkösjoukkueeksi. Olen hämmästynyt, jos Bruce Boudreau ei lähde peräsimestä ennen tammikuun loppua.

5. Mikä vaivaa Tampa Bay Lightningia?

NHL:n miltei viihdyttävintä kiekkoa pelaava joukkue on kuin varjo viime kauden menestyksestä. Peli on tuskaista ja voitot tulevat vaikeimman kautta. Se on pudonnut Panthersin taakse Sabres kurkkii neljän pisteen päässä.

Pelaajat eivät ole yksinkertaisesti tasollaan. Joukkueen sisäinen pistepörssi näyttää asetelmaltaan normaalilta, mutta pistemäärät eivät vastaa tasoa. Ja kyse on melkein samasta joukkueesta kuin viime kaudella.

Koska yksikään pelaaja ei notkahda yhden kauden aikana, on kyse pääkopan sisäisistä asioista. Pelaajien ilmeestä voi aistia tuskan, kun kaikki ei menekään kuten viime kaudella. Ja ongelmat ovat nimenomaan maalinteossa.

Yleensä Stanley Cup-krapula nähdään mestaruuden voittaneen joukkueen kasvoilla, kun kesä on juhlittu ja pitäisi palata arkeen. Paljon synkempi krapula voi tulla niille, jotka menivät pitkän tien finaaliin ja hävisivät sen viime metreillä. On vaikea koota itsensä uuteen kauteen, kun on juuri menettänyt kaiken. Unelmatilanteessa joukkue kokoaa itsensä käyttäen vastoinkäymisiä vahvistaakseen itseään, mutta Lightning on joutunut limboon, mistä se ei pääse pois.

Tässä vaiheessa kaikkein huonoin vaihtoehto olisi alkaa tekemään kauppoja. Se tarvitsee nyt johtajuutta enemmän kuin koskaan.

6. Missä ovat suomalaishyökkääjät?

Suomalaispelaajien pistepörssiä johtaa ansaitusti Rasmus Ristolainen.

Mikko Koivu, Jussi Jokinen ja Aleksander Barkov ovat pystyneet kantamaan vastuunsa, mutta muuten pelaajien pitäisi ehdottomasti pystyä suoriutumaan paremmalla tasolla.

Jori Lehterä kärsii toki vaihtelevasta peluutuksesta, sillä hän taistelee käytännössä samasta pelipaikasta Paul Stastnyn kanssa, eli kuka saa pelata Vladimir Tarasenkon vierellä. Mutta jos haluaa pelata NHL-tason kärkiketjuissa sentterinä, sillä ei pitäisi juurikaan olla merkitystä kuka laitahyökkääjänä viilettä. Sentteri rakentaa pelin, ja tarvittaessa viimeistelee sen.

Mikael Granlund on ilmeisesti kuunnellut minua radiossa ja lukenut pari Power Weekiä, sillä viime viikkoina pisteitä on alkanut jälleen tulemaan. Ne, ketkä eivät ennustustani radiossa kuulleet, kerroin että Granlund kaupataan ensi kesänä.

Valtteri Filppula on tehnyt pisteitä heikonlaisesti, mutta hänen kohdalla pitää katsoa, että miten Filppula sijoittuu joukkueen sisäisessä pistepörssissä. Siellä ”Valle” keikkuu viidentenä vaivaisella 12 pisteellä, mikä kertoo enemmän Lightningin surkeasta tilanteesta kuin Filppulasta. Lisäksi Filppula joutuu käytännössä pelaamaan joukkueen hankalimmat minuutit vastustajan parhaimpia vastaan.

Teuvo Teräväinen ei ole pisteiden valossa suoritunut Filppulaa paremmin, mutta Blackhawksin tilanne on eriskummallinen. Esimerkkinä Patrick Kanella on 46 pinnaa kasassa, Jonathan Toewsilla 17 ja Marian Hossa on 13 pisteellä tasapisteissä Teräväisen kanssa. Tähän kontekstiin asetettuna en ole huolissani Teräväisen kehityksestä.

Teemu Pulkkinen on peliminuutteihin nähden saanut iskettyä mukavat kuusi maalia, mutta Pulkkinen kärsii aavistuksen siitä, että hän on yhden roolin pelaaja. Tasakentällisin rouhimista ja ylivoimalla b-pisteen kaaren tykki. Ja jos jälkimmäisellä ei tule tarpeeksi tulosta, on tiedossa vastuun vähenemistä ylivoimalla.

Joonas Donskoi aloitti kauden komeasti Jumbo-Joe Thorntonin laitahyökkääjänä, mutta kauden edetessä vastuu on tällä hetkellä kolmosketjussa. Olisin itse odottanut Donskoin aloittelevan farmin puolella, joten alkukauden iso vastuu yllätti. Pidän itse Donskoita enemmän sopivana Euroopan kaukaloihin, missä erään valmentajan sanojen mukaan voi heittä kuperkeikkaa toisen perään. Donskoin kaltainen taiteilija sopii NHL-kaukaloon vain, jos on Patrick Kane-tason pelaaja, ja sitä hän ei ole. Varovasti arvoiden sanoisin, että mikäli unelmana ei ole pelata alennuslappu kaulassa pikkuminuutteja kapeassa kaukalossa, KHL on olisi huomattavasti soveliaampi paikka raahelaiselle.

2 kommenttia artikkeliin ”NHL Power Week 7-9: Historiallinen hattutemppu

  1. Kyllä tuota HCMJ:n erottamista osattiin jo toivoa hyvin hartaasti varmasti ympäri maailman. Mies lateli suunnilleen järkevänkuuloista epistolaa aina presseissä, mutta toteutustapa kaukalon laidalla oli sitten aivan kaikkea muuta ja ennen kaikkea pelaajilta ainakin puheissa isolla vaadittu vastuullisuus ja sen vaatiminen loistivat poissaolollaan. Jopa maailman parhaat pelaajat voivat olla pihalla kuin lintulauta, jos koutsausta ei tapahdu – kyseessä on kuitenkin joukkuepeli yhteisten päämäärien eteen.

    Sullivan lateli nimityksensä jälkeen aikamoisia madonlukuja pressiin ja samat teesit hieman detaljoidummin myös pelaajille ensimmäisten harjoitusten alla. Harjoituksissa perehdyttiin enimmäkseen erityisesti puolustajat housut kintuissa yllättäen omista lähtöön ja avauspeliin noin yleisesti, sekä syöttelyyn, joka on kaiken avauspelin a ja o. Kolmella kolmea vastaan tahkottujen drillien häviäjäkolmikko suoritteli ylimääräisiä punnerruksia ja kaikesta parin päivän aikaisesta metasta paistaa, että Sullivan aikoo ihan tosissaan pistää hommat kuosiin. Sekä Sullivan että GMJR toisaalta myöskin yhdessä painottivat, että tämä on pelaajien joukkue ja se suo, jossa joukkue tarpoo on pelaajien ihan itse lapioima, mutta että valmennusryhmä tulee tekemään parhaansa, jotta Pittsburgh Penguinsille löydetään taas oma peli-identiteetti ja työnteon maku tulee taas tutuksi.

    Tänään ryhmä nähdään jäällä Washington Capitalsia vastaan ja vaikka ihmeitä ei parissa päivässä tapahdukaan, niin kovalla mielenkiinnolla seurataan, miten vastuullisuuden peräänkuuluttaminen näkyy illan matsissa. Disco-Dan astui Baby Pensin ruorista isoihin valoihin ystävänpäivänä 2009 ja kyseisenä kesänä juhlittiin mestaruutta. Nyt aikaa ongelmien korjaamiseen on paljon enemmän, mutta toisaalta myös pelitapaa tarvitsee rakentaa paljon alkeellisemmista lähtökohdista kuin mitä Michel Therrien tuolloin Bylsmalle jätti. Se on kuitenkin varmaan, että teräskaupungin loppukausi on todella ison suurennuslasin alla tästä illasta eteenpäin.

  2. Lisäepäily vielä siihen, joka lopulta katkaisi kamelin selkärangan Johnstonin suhteen: varaustilaisuudessa kakkoskierroksella ryöstetty Daniel Sprong sai jo kauden alussa pelipaikan ylhäältä, ja GMJR:n (huhujen mukaan) suora mandaatti Johnstonille oli, että nuoria pelaajia täytyy ajaa sisään ja että jos Sprongin kaltaisia lahjakkuuksia kuskataan Penguinsin mukana, peliaikaa tulee saada. Tähän mennessä nuorista pelaajista sekä Adam Clendening että Daniel Sprong ovat saaneet pääsääntöisesti napostella popcornia; ensiksi mainittu Rob Scuderin (eräs niistä pelaajista, joiden vastuullisuuden nimissä kuuluisia olla nyt jo kaukana NHL:stä) ja viimeksi mainittu sekä Chris Kunitzin (joka on nyt kyllä viime aikoina parantanut peliään ja täyttänyt ruutunsa) että Pascal Dupuisin (joka joutui lopultakin lopettamaan uransa vakavien terveysongelmien vuoksi) kustannuksella ja tämä nuorien pelaajien kehityksen jarruttelu olisi lopulta jättänyt Rutherfordin vailla muita vaihtoehtoja. Hyvä niin, ja ennen kaikkea parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

    Sullivanin vastuullisuusteesien mukaisesti tulemme jo lähiaikoina näkemään sekä Clendeningiä että Sprongia kentällä enemmän, ja vastaavasti Scuderia sekä Kunitzia vähemmän. Kesällä KHL:stä kovalla kohinalla hankitun Plotnikovinkin uskon saavan parempia näytönpaikkoja, kun joukkueen pelitapaa rassataan enemmän työtä tekevään suuntaan. Tänään tuskin suurempia ketjulottoja nähdään, jotta Sullivan saa tarpeeksi hyvän kuvan status quosta nykyisillä ketjuilla, mutta mielenkiinto täytyy kohdistaa myös siihen, minkälaisilla pakkipareilla mennään. Siellä suunnalla ne suurimmat ongelmat ovat loppujen lopuksi olleet.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s