Jarkko Ruutu – Jumalainen näytelmä

Sain vaimoltani syntymäpäivälahjaksi Jarkko Ruudusta kertovan kirjan, joka on nimetty raflaavasti Jumalaiseksi näytelmäksi. Vaikka kirja on kirjoitettu Ruudun näkökulmasta, varsinaisesta kirjoitustyöstä on vastannut toimittaja Tuomas Nyholm.

Kirja on kirjoitettu kronologisesti kausittain. Jääkiekko on pääosassa kirjassa, vaikka välillä sivutaankin perhettä. Paljon kertoo se, että Ruutu kertoo vaimonsa tapaamisesta puolen sivun verran. Ja olen tästä näkökulmasta samaa mieltä, sillä nyt puhutaan lätkästä.

Suuren sankarini Teemu Selänteen kanonisoimisessa ongelmana on ollut se, että puhutaan aivan liikaa Sirpasta, Eetusta, Leevistä, Eemilistä ja Veerasta, kun pitäisi puhua jääkiekosta. Jarkon kirja ei tee tätä virhettä, vaan siinä mehustellaan lätkän syvimmästä olemuksesta laajasti.

Olen monasti toitottanut, miten NHL ja eurooppalainen jääkiekko ovat kaksi lajia saman otsikon alla, vaikka maailmanturnauksissa nämä risteävätkin. Ruudun kirja oikein alleviivaa tämän väitteen ja kuvaavaa on Ruudun paluu Liigaan vuosien tauon jälkeen. Ruutu äimistelee useasti pelin hitautta ja suoraviivaisuuden puutetta.

Vaikka Ruutu on sanonut, että ei kadu mitään urallaan, kirjasta tulee monessakin kohtaa lukijalle olo, että kyllä vähän kaduttaa ja tietyllä tavalla pitääkin. Ruutu on agitaattorina laskelmoiva, minkä olen vuosien varrella huomannut. Etenkin Jokerit vs HIFK-tapauksessa oikein mehustelin itsekseni, että miten Ruutu käyttää hyväkseen suomalaisen jääkiekkoilun munattomuutta.

En ole Ruudun kaikista tempuista missään tapauksessa samaa mieltä, mutta kirjasta tulee hyvin nopeasti ilmi, että kuinka kesy paikka Liiga tai SM-liiga oikeasti on pohjoisamerikkalaiseen sisarlajiinsa verrattuna. Molemmissa on omat puolensa, mutta nimenomaan pelin väkevyydessä NHL on aivan toisesta maailmasta. Siellä päin normaali taklaus on täällä otsikoissa ja useimmiten taklauksen vastaanottaja sanoo, että ”taklaus oli osa peliä” kuten tässä Nikita Kutsherovin ja Niklas Kronwallin yhteentörmäyksessä.

Kronwall sai tilanteesta pelikieltoa, mutta pointti oli se, että Lightningin leiristä ei kukaan moralisoinut tilannetta jälkeenpäin.

Vaikka kirja ei varsinaisesti paljasta mitään, se kertoo pukukoppien sisäisiä juttuja, mistä voisin kuvitella joidenkin kanssapelaajien olevan sydämistynyt Ruudulle. Olen kuitenkin sitä mieltä, että on turha kirjoittaa kirja, jos siinä lukee enimmäkseen, että:”No kaikki tietävät mitä tapahtui, mutta ei siitä sen enempää”.

Kirjassa oli mukavasti mausteena päätähteä kritisoivia kommentteja, vaikka pääosin vierailevat kommentit olivatkin pelaajan mehustelua. Eikä siinäkään ole mitään väärää. Olen aina pohtinut, että miehen on pakko olla joukkuekavereiden kesken aivan loistava tyyppi.

Kirja oli aivan kaikin puolin loistavaa ja viihdyttävää luettavaa ja siitä välittyy täydellisesti se kilpailu, mikä rapakon takana odottaa tulevaa NHL-kiekkoilijaa. Se on pakollista luettavaa niille, jotka edes haaveilevat urasta maailman parhaassa liigassa. Ruudun kuvaukset pelikavereista, etenkin supertähtiluokan miehistä, ovat nautittavaa luettavaa. Eniten naurahduksia aiheutti kahden sivun kuvaus Ottawan kapteenista, Erik Karlssonista.

Yhtä asiaa jäin kuitenkin kaipaamaan: Vähintään kappaleen kuvaus siitä, kun Ruutu ajoi Jaromir Jagrin laitaan Torinon olympiakisoissa. Pari vierailevaa kommenttia ei riittänyt alkuunkaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s