NHL Power Week 20 – Villit kortit jaossa

Kevät on jääkiekonseuraajan parasta aikaa. Euroopassa pelataan jo innokkaasti pudotuspelejä, kun taas Pohjois-Amerikassa jaetaan vielä paikkoja loppupeleihin.

NHL:ssä pudotuspeleihin pääsee siis 16 joukkuetta 30:stä. Se on iso ero siihen että muun muassa Liigassa jää ulkopuolelle vaivaiset neljä. Se tarkoittaa sitä, että NHL:ssä samoista paikoista taistelee monta joukkuetta ja koko kaudella on tietynlainen rytmi. Koko ajan pelataan toki voitosta, mutta kun maaliskuu alkaa, kannattaa eetteriin poimia niiden joukkueiden pelejä, joilla on iso panos.

Vanhan kertauksena vielä: Jatkoon menee kunkin divisioonan kolme parasta joukkuetta ja villin kortin paikan saavat kummankin konferenssin pisteissä seuraavaksi parhaat.

Itäisen konferenssin yhteen paikkaan kolme hakijaa

Tällä hetkellä erityisen seurannan alle kannattaa poimia idästä Boston Bruins, Ottawa Senators ja Florida Panthers. Nämä kolme joukkuetta taistelevat samasta sijasta ja ovat kaikki viiden pisteen sisällä, kun otteluita on jäljellä 11-12 kappaletta. Sen lisäksi että kaikilla on yhtälaiset mahdollisuudet jatkoon, jokainen joukkue on tällä hyvässä vireessä – Ehkä eniten kuitenkin Ottawa Senators, jonka tulokasmaalivahti Andrew Hammond on sellaisessa hurmoksessa mitä ketään ei olisi osannut vielä kauden alussa odottaa. Alkukauden AHL-joukkue Binghamton Senatorsissa pelanneen Hammondin torjuntaprosentti oli 89,8 ja päästettyjen maalien keskiarvo 3,51.

Kolmikosta Panthers on pelannut lähes koko kauden tasaisella otteella. Varsinaisia notkahduksia tai pyrähdyksiä ei ole tullut, vaan joukkue on pelannut suhteellisen tasaisia pelejä. Tsekkitaituri Jaromir Jagrin tultua joukkueeseen, kakkosketjun peli on piristynyt silminnähden ja Panttereiden tehokkaimpia vitjoja on ollut nimenomaan Jonathan HuberdeauAleksander Barkov – Jagr. Iloinen yllätys on ollut myös Brandon Pirrin nouseminen odotetulle tasolle.

Bruins on keikkunut samoilla sijoilla koko kauden ja suurin yllätyskin on tuntunut olevan se, että joukkue ei majaile itäisen konferenssin piikkipaikalla. Bruins pelaa tällä hetkellä ailahtelevasti pelistä toiseen, mutta onnistuu poimimaan voittoja siihen malliin että on vahvimmin omasta mielestäni kiinni villissä kortissa. Senatorsin peli on tunnetasolla aallonharjalla ja on siksi kovassa vireessä. Jos ja kun Hammond palaa tasolleen, Senators ottaa niskoilleen vielä tappioputken. Panttereilla on hyvät mahdollisuudet myös, mutta jos pitäisi kaksikosta Bruins ja Panthers valita, niin ehdottomasti taivun Bruinsin kannalle vaikka tykkään ollakin väärässä.

Vaikka Washington Capitals ja Pittsburgh Penguins taistelevat divisioonan kolmannesta sijasta, niin molemmat ovat menossa pudotuspeleihin joko suoraan tai villillä kortilla.

Itäisessä konferenssissa voi tapahtua mitä vain

Keskisen divisioonan kolme parasta ovat melkein kiveen hakattuja (Blackhawks, Blues ja Predators). Sen sijaan mielenkiintoiseksi asetelman tekee tyynenmeren divisioonan tasaisuus. Anaheim Ducks menee menojaan, mutta perässä tulevat Canucks ja Flames voivat edelleen pudota kyydistä. Kings on 82 pisteessä Flamesin 83 pistettä vastaan. Jos ja kun jompikumpi näistä putoaa, niin on heillä vaara pudota myös villin kortin paikasta sillä keskisen divisioonan joukkueet ovat siinä sarakkeessa hieman vahvempia.

Kings on perinteisesti herännyt vasta kevääksi, sillä joukkue ei ole minään kautena dominoinut runkosarjaa. Flames alkukauden komeettana on pärjännyt ihan mainiosti ilman Mark Giordanoakin ja nuori varsa, Johnny Gaudreau on ollut hyvässä sihdissä viime aikoina.

Kun nyt on veikkausten aika, villin kortin paikat menevät Winnipeg Jetsille ja Minnesota Wildille ja kaksikosta Flames/Kings menee jatkoon jälkimmäinen, vaikka itse toivoisin Flamesia jatkoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s