”Teemu”-kirja ja sen tuoma julkisuuskohu

Sunnuntain päiväkävelyn kunniaksi ostin itselleni oman kopioni Ari Mennanderin kirjasta ”Teemu” ja luin sen samantien. Julkisuudessa on jo retosteltu kirjan yksityiskohdista, joista suurimpaan keskiöön on noussut Teemu Selänteen kommentit Anaheim Ducksin päävalmentajasta, Bruce Boudreausta.

Kirja on yli 300 sivuinen tietokirja Selänteen urasta ja kausi 2013-2014 kattaa kirjan kokonaismitasta noin nelisen aukeamaa kuvineen päivineen. Selänteen arvostelun on ehtinyt tuomitsemaan muun muassa Suomikiekko.com:in Antti Eteläaho kolumnissaan ja The Hockey Writersin Felix Sicard omassa artikkelissaan koskien kirjaa. Rapakon takana on esitelty mainituille pelaajille (Ryan Getzlaf) ja valmentajille (Boudreau) asiayhteydestä irrallaan olevia kommentteja ja pyydetty vastauksia.

Luettuani kirjan, Boudreauta koskeva osio on perusteltua kritiikkiä valmentajaa kohtaan. Ei kukaan ole jääkiekossa arvostelun yläpuolella, ei Selänne eikä Boudreau. Tuohtuneena Selänne on sanonut viimeisen pelinsä jälkeen asioita joita on varmasti katunut, mutta se on kirjassa siksi, koska se tapahtui ja se sanottiin. Sunnuntai-illalla Arto Nybergin haastattelussa Selänne tarkensi vielä, että halusi kertoa kirjassa miltä hänestä tuntui eikä tarkoitus ollut loukata. Hän matkustaa tänään Kaliforniaan, missä on vastassa varmasti ihmisiä jotka haluavat jutella, etunenässä Boudreau ja joukkueen kapteen Getzlaf.

Kirja ei ole suinkaan puhdas omaelämäkerta, vaan Ari Mennanderin kirja supertähdestä nimeltä Teemu Selänne. Olen iloinen, että kirjassa on kuvattu henkilöpalvonnan lisäksi kaikki ne turhautumiset ja kiukuttelut, jotka ovat uraan kuuluneet. Kirjassa on kaikki se, mitä dokumentista puuttui. Dokumentista kritisoitiin nimenomaan juuri sitä, että filmi on silkkaa henkilöpalvontaa ilman mitään särmää ja nyt kun sitä tuli, niin jälleen kerran on kaikki päin helvettiä.

Oma arvostukseni kirjan myötä vain kasvoi: Meidän Teemu on sittenkin ihminen, jolla on väkeviä mielipiteitä. En minäkään ole Teemun kanssa samaa mieltä asioista, kuten Kummola-mafiasta tai yhtyeestä nimeltä Yö, mutta osaan arvostaa ihmisiä joilla on omia mielipiteitä.

Verrattuna esimerkiksi Zlatan Ibrahimovicin omaelämäkertaan ”Minä, Zlatan” verrattuna Teukan kirja oli melkoista silittelyä. Zlatan purki turhautumisensa entisiin joukkueisiinsa ja valmentajiinsa sillä intensiteetillä, että kirja oli vuosikymmenen parhaita urheilukirjoja. Asia meni sukkana läpi, koska kyseessä oli Zlatan.

Kirja oli rakennettu niin ulkoisesti kuin sisällöltään kuin tietokirja, mikä oli itselleni aavistuksen pettymys. Tarina olisi ollut vaikuttavampi lukea Teemun omin sanoin, eikä vain kommentein. Zlatanin kirja ja Esa Tikkasen ”Tiki” on juuri siitä syystä todella hyvää luettavaa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s