Punakoneesta NHL:ään

tp_sovietUnion8488_01

 

 

Suomi pelaa tänään Venäjää vastaan MM-finaalissa. Venäjän edeltäjä Neuvostoliitto dominoi MM-jäitä vuosikymmeniä, kunnes rautaesirippu kaatui ja pelaajat alkoivat matkata muihin maihin isojen rahojen perässä. Samalla muuttui pelaajien mentaliteetti, kun despoottimainen valmennus poistui. Seuraavassa hieman tarinointia venäläispelaajista NHL:ssä.

Venäläisten historia änärissä ei ole kovinkaan pitkä. Ennen kuin rautaesirippu oli hieman raottunut, ei rapakon taakse uskaltautunut yksikään neukkukiekkoilija, poislukien muutama vaippaikäisenä siirtynyt tuleva kanukki, kuten 1934-46 NHL:ssä pelannut Sweeney Schriner.

Elämä neuvostokiekkoilijana oli kovaa aikaa. Joukkue koostui pääsääntöisesti  armeijan keskusurheiluseuran, eli Moskovan TsSKA:n pelaajista. Pelaajat leireilivät yhdessä 200 päivää vuodessa keskenään ja esimerkiksi yhteydet kotiin olivat hyvin rajattuja. Viimeisimmän punakoneen suurimmat tähdet olivat joukkueen ykköspentetti Vjatšeslav Fetisov, Aleksei Kasatonov, Vladimir Krutov, Igor Larionov ja Sergei Makarov. Fetisov esitti 80-luvun lopulla toiveen joukkueen valmentajalle ja johtajalle Viktor Tihonoville, sekä maan urheiluministeriölle, että haluaisivat kokeilla taitojaan myös ulkomailla. Tihonov oli toivetta jyrkästi vastaan ja se hiersi välejä joukkueen johdon ja pelaajien välillä. Mikäli pelaajat eivät haluaisi siirtoa Ukrainaan, he jatkaisivat uraansa Moskovassa. Viisikosta etenkin Fetisov ja Larionov kapinoivat eniten, mutta Kasatonov asettui diktaattorimaisesti valmentaneen Tihonovin puolelle.

Kun Neuvostoliitto voitti vuonna 1989 jälleen jääkiekon maailmanmestaruuden, rivit olivat jo todella tulehtuneet ja melkein koko viisikko oli jo valmis loikkaamaan NHL:ään. Tihonovia ei kuitenkaan hirvittävästi viisikon menettäminen surettanut, koska hän näki jo seuraavan polven saapuvan siipiensä suojaan, sillä uuden polven kiekkoilijoita oli jo tulossa. Ketjukaverukset Aleksander Mogilny, Pavel Bure ja Sergei Fjodorov olivat kaikki tulevia Sosialististen Neuvostotasavaltojen liiton tähtiä. Tihonovin ennustuksesta huolimatta nuori Mogilny oli ensimmäinen, joka ehti alta pois.

Yleisesti ottaen NHL-seurat toki varasivat neuvostopelaajia, vaikka heidän varsinainen pelaamisensa oli hyvinkin epävarmaa tulevaisuutta ajatellen. Mogilnyn tarina kuitenkin on mielenkiintoinen. Buffalo Sabres oli varannut Mogilnyn edelliskesän varaustilaisuudessa viidennellä kierroksella. Seuraavan kevään maailmanmestaruuskisoissa Ruotsissa Neuvostoliiton joukkueelle annettiin pelien päätyttyä vapaata shoppailua varten, ennen kuin palaisivat rakkaaseen kotimaahan. Yksi pelaaja kuitenkin jäi sille tielleen: Muiden pelaajien palatessa takaisin, Mogilny tapasi salaa Sabresin edustajat ja lensi näiden kanssa myös salaa Yhdysvaltoihin. 473 maalin ja 1032 pisteen ura oli alkanut. Hän ei palannut enää koskaan Neuvostoliiton paitaan, mutta edusti seuraavan kerran uudistunutta kotimaataan Venäjää vuonna 1996 Tukholmassa, kun pelattiin jääkiekon World Cup.

1989 loikkasi myös koko aikaisemmin mainitsemani superviisikko. Tai oikeastaan loikkauksesta ei voida puhua; Fetisovin johdolla kaiken kaikkiaan kahdeksan neuvostopelaajaa sai lähteä hallituksen luvalla rapakon taakse, mikäli lupaavat edustaa maataan kansainvälisissä peleissä. Fetisov meni pelaamaan New Jersey Devilsiin ja Larionov ja Krutov Canucksiin. Calgary Flamesiin siirtynyt Makarov valittiinkin heti tulokaskaudellaan, 31-vuotiaana, vuoden tulokkaaksi. Tämän jälkeen palkintoon liitettiin 26-ikävuoden raja. Kasatonov tuli pelaamaan seitsemän kuukautta perässä Fetisovin kanssa Devilsiin, mutta välit kahden entisen ystävyksen kanssa olivat sen verran viileät, etteivät he olleet puheväleissä.

Mogilnyn ketjukaverit vuoden 1989 maailmanmestaruuskisoista suorittivat loikkauksensa myöhemmin. Kesällä 1990 Fjodorov oli neuvostoliittolaisten mukana Yhdysvalloissa Hyväntahdon kisoissa ja livahti hotellihuonestaan ulos ja paineli Detroitiin. Vuotta myöhemmin Bure asteli Canucksin kotiareenalle. Buren varaus oli kiistanalainen, sillä suurin osa seuroista luuli, että Bure ei olisi varattavissa, sillä hänellä ei virallisten tilastojen mukaan ollut tarpeeksi miesten pelejä TsSKA:n paidassa. Canucksin Brian Burken mukaan kuitenkin Burella oli vaadittavat pelit allaan ja näin ollen hän olisi varauskelpoinen. Valituskierrosten jälkeen Canucks sai pitää oikeutensa Bureen.

Kun tieto Neuvostoliiton hajoamisesta ja itäpelaajien invaasio Pohjois-Amerikkaan alkoi kiihtyä, vuoden 1991 varaustilaisuudessa nähtiinkin ensimmäinen ykköskierroksen neuvostovaraus, nimittäin Aleksei Kovaljov, joka lopetti uransa NHL:ssä viime kauteen. Kovaljov sai esimerkiksi Canadiensissa suurta kunniaa, kun sai toimia perinteisen ranskisjoukkueen kapteenina kahteen otteeseen tuuratessaan Saku Koivua. Winnipeg Jetsissä pelasi tuohin aikaan myös suuresti arvostamani Aleksei Zhamnov, joka sai katsoa aitiopaikalta Teemu Selänteen dominointia NHL:n kulta-aikoina.

90-luvun venäläispelaajat tunnettiin NHL-joukkueissaan taistelijoina. Erityisesti näiden luonteesta pääsi nauttimaan Detroit Red Wingsin Scotty Bowman, joka haali joukkeeseen kaiken kaikkiaan viisi venäläispelaajaa. “Russian Five” voitti kaudella 1996-97 Stanley Cupin, mutta liian rankan juhlinnan tuotoksena Vladimir Konstantinovin ura päättyi limusiinionnettomuudessa. Red Wings otti onnettomuudesta virtaa ja pelasi seuraavalla kaudella merkit hihassaan, jossa luki “I believe” (=uskon) niin englanniksi kuin venäjäksikin. Joukkue otti heti perään toisen Stanley Cupin. Vuonna 2002 näki päivänvalon viimeinen arvostamani venäläispelaaja, maailman paras kahden suunnan hyökkääjä Pavel Datsjuk, joka pääsi ottamaan oppia niin Fjodorovin kaltaiselta mailataiturilta kuin Larionovin kaltaiselta kiekkoprofessorilta.

Sitten tapahtui jotain. Epäterveellä itseluottamuksella varustetut uuden polven venäläispelaajat lakkasivat arvostamasta logoaan ja alkoi huikea metsästys henkilökohtaisen menestyksen eteen. Kukaan ei kiistä Aleksandr Ovetškinin taitoja ja hurjaa pistetahtia etenkin alkuvuosina, mutta jotain vikaa pitää pääkopassa olla, jos kuvittelee kapteenin merkin tarkoittavan sitä, että ainoa luistelusuunta löytyy hyökkäyspäästä. Megalomaanista palkkaa New Jersey Devilsissä nauttinut Ilja Kovaltšukilla iski paniikki päälle, kun tajusi, että häneltä vaaditaan myös henkistä pääomaa ison palkkapussin eteen ja päätyi lopulta takaisin Venäjälle vielä megalomaanisemman palkkapussin (ja pienemmän veroprosentin) ääreen ja keräilee borssikeiton avulla lisää elintasoa vyötärölleen. Pepsi kuitenkin maistuu edelleen.

Alexandr Radulov on silkka klassikko. Mies tuli kypärä takaraivolla pelaamaan QMJHL:n ja AHL:n kautta Nashville Predatorsiin vuonna 2006. Kun sopimusta oli vuosi jäljellä, Radulov ilmoitti tehneensä sopimuksen KHL:ään. Kansainvälisten pelien pelikiellon uhalla Radulov paineli Venäjälle huippupalkka taskussaan. Pelattuaan neljä kautta KHL:ssä huipputehoilla, Predators pyysi miestä takaisin vuoden 2012 NHL:n pudotuspeleihin. Radulov teki 9 runkosarjaottelussa ja 8 pudotuspelimatsissa yhteensä 13 pistettä, kunnes päätti kesken Phoenix Coyotesia vastaan pelatun pudotuspelisarjan lähteä joukkuekaverinsa Andrei Kastitsynin kanssa baariin pidemmän kaavan kautta. Molemmat päätyivät määräaikaisen erottamisen jälkeen Äiti Venäjän huomaan kauden jälkeen ja Predators hävisi ottelusarjan Coyotesille 4-1. Jos jotain on Neuvostoliiton ajoista muuttunut Venäjällä, niin ainakin pelaajien henkinen taso. Raduloville maistui vaihtoaitiossa myös Pepsi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s