MM-kisajoukkue puhuttaa – taas

Leijonien MM-kisaryhmä on valittu ja tilaa jäi vielä kolmelle pelaajalle, vaikka Erkka sanoikin, että kisaryhmä on tässä – NHL-vahvistuksia ei odoteta. Kisajoukkue yllätti monet ihmiset tiettyjen pelaajien kohdalla. Jotkut olivat yllättyneitä Teuvo Teräväisen poisjäännistä ja toiset taas Ville Pokan. Itse olin jopa hieman enemmän yllättynyt Miikka Salomäen passista, vaikka aikaisemmassa kirjoituksessa tulikin kehaistua Salomäen kautta rapakon takana.

Odotin valintatiedotetta tähän päivään, koska Rasmus Ristolaisen (ja Joel Armian) peleistä ollut eilen vielä tietoa. Tänään on, ja se tieto on, että kummatkin ovat maajoukkueen käytettävissä, joskin ainoastaan sulkujen ulkopuolella olevaa Ristolaista suosittelisin maajoukkueen käyttöön. Armiassa on vähän liikaa juhamattiaaltosta. Westerlund sanoi, että Ristolainen oli kalkkiviivoille asti harkinnassa, mutta pelaajaa on vaikea arvioida, jos ei ole itse nähnyt. Jos näin tosiaan on, niin olen vähän enemmän ihmeissäni Salomäen valinnasta. Miksi AHL-scouting toimii Salomäen, muttei Ristolaisen kohdalla? Miksi pakkipuolelle ei otettu Joonas Järvistä? Järvinen on satavarmasti laadukkaampi puolustaja kuin esimerkiksi Ville Lajunen. Tietysti asiassa voi olla sellainenkin valintoihin vaikuttava puoli, kuin Pekka Rinne, joka kuuluu molempien kanssa samaan organisaatioon ja pelasi Admiralsin riveissä tällä kaudella kaksi peliä.

Toinen kansaa kuohuttanut spekulaatio tuli Urheilulehden kynästä: Westerlund suosii kisavalinnoissa ensi kauden KHL-Jokereita. Westerlund onnistui kääntämään tilanteen niin, että valitsee nimenomaan Jokereihin maajoukkuepelaajia, joista itse pitää ja pitää maajoukkuepestiä pienimuotoisena rekrytointireissuna. Niin tai näin, näkökulman löytyminen ei kuullosta kovin ammattimaiselta toiminnalta.

Kolmas spekulaatio tulee edelleen Minnesotasta. Blackhawks voitti kotonaan kaksi kertaa hienosti pelanneen Wildin, joten kultamikkemehustelut alkoivat heti. Mutta voin esittää väitteen, että vaikka Wild putoaisi suoraan neljässä pelissä, Mikael Granlund ja Mikko Koivu eivät tule kisoihin. Koivun kohdalla syyt ovat suhdetoiminnassa – ei näytä hyvältä, jos joukkueen kapteeni ei pysäytä Blackhawksin supertähtiä, mutta heiluu kultamitalit kaulassa kauppatorilla. Näissä jutuissa pitää myös ajatella palkanmaksajaa. Mikke on kärsinyt loukkaantumisista jälleen tällä kaudella, joten todennäköisesti leputtaa kuuppaansa, jos pelit loppuvat. Erik Haula taas on jopa todennäköisesti halukas tulemaan ja Wildilla on tuskin sanottavaa vastaan. Monipuolisena pelaajana tunnettu Haula olisi todella laadukas lisä maajoukkueeseen. Ja Erkka itse on eiliseen asti sanonut, ettei odota tosiaan enää änärivahvistuksia.

Näiden kisojen piti olla sukupolvenvaihdos, jossa esiin tuodaan ne huomisen tähdet. Pokka tulee olemaan NHL:n peruskamaa ja Teräväinen tulee olemaan NHL:ssä vielä tähti, Ristolaisesta puhumattakaan. Järvinen on iso kysymysmerkki, mutta mikäli pelipaikkaa ei pian ala Predatorsista irtoamaan, edessä on joko seuravaihdos tai paluu Euraasiaan ja taas eurooppalaiskiikareilla katsotun maajoukkueen käytettävissä.

Kuten sanottua, näillä mennään ja Suomi tulee olemaan hyvällä joukkuepelillä ja Rinteellä jälleen kärkikahinoissa mukana, mutta pientä sormenosoittelua voisin kyllä harrastaa niin valintojen kuin maajoukkuejohdon asenteenkin suuntaan. Maajoukkuepelit ovat tasoltaan iso harppaus ylöspäin kotimaan Liigasta ja vastapuolen miehet ovat todella taitavia. Oskari Korpikari on varmasti ihan hyvä puolustaja, kun pelataan Saipaa vastaan, mutta mitä Korpikari tekee, kun vastassa on superlupaus Nathan MacKinnon, joka pitää pilkkanaan maailman parhaita puolustajia? Korpikari ei ole koskaan edes nähnyt vastaavan tason hyökkääjää kuin televisiossa.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s