Miten niin Wild ei voi voittaa Blackhawksia?

Peli alkaa Suomen aikaa 04.30, joten nyt on kiire kiskaista pieni mielipide esille, ennen kuin voin syödä sanani muutaman tunnin päästä.

En täysin allekirjoita pudotuspeliennakoiden väitteitä, että Blackhawks kävelisi Wildin yli pudotuspelien toisella kierroksella. Vaikka Wild ei säväyttänyt maalivahtipuolella ensimmäisellä kierroksella, pelillisesti minnesotalaiset olivat Avalanchea valovuoden edellä, etenkin kolmessa viimeisessä pelissä. Avalanche pysyi tolpillaan lähinnä maalivahtinsa Semjon Varlamovin avulla. Wildin heikkous löytyy tolppien välistä ja arvoitus onkin, pystyykö Mr. Universenakin tunnettu Ilja Bryzgalov vastaamaan huutoon, kun ykkösvahti Darcy Kuemper on toistaiseksi loukkaantunut. Wild on ilmoittanut syyksi ylävartalovamman, joten se kattaa kaiken aina napanöyhtästä aivotärähdykseen. Avalanche-sarja oli muutenkin vaikea maalivahdille; laukauksia tuli hyvin satunnaisesti ja Kuemper joutui pelaamaan välillä lähes erän verran ilman kunnon tilanteita.

Kauden aikana Wild voitti Blackhawksin kolme kertaa viidestä. Toisen voitoistaan Blackhawks otti vasta voittomaalikilpailussa. Mikäli Blackhawks olisi pelannut Avalanchea vastaan, tilastot olisivat olleen Coloradolaisille neljä voittoa viidestä kohtaamisesta. Blackhawksilla on ollut loukkaantumisten takia rikkonainen kausi, mutta ei Wildillakaan ole mennyt yhtä ruusuisesti. Mikko Koivu ja Mikael Granlund ovat molemmat kärsineet kauden aikana pitkistä loukkaantumisista.

Stanley Cup-voittaja on kovana pudotuspelijoukkueena selkeässä etulyöntiasemassa, mutta jääkiekko on siitä hieno laji, että ennakkosuosikki voittaa vain hieman yli puolet peleistä. Marginaalit pudotuspeleihin päässeiden joukkueiden välillä on häviävän pieni, joten kuka tahansa voi voittaa kenet tahansa. Nyt pitää muistaa, että Wild pudotti jatkosta runkosarjan kakkosen. Wildilla on poikkeuksellisen hyvä henki takana, huumaava kotiyleisö ja hienoinen tilastollinen etu. En mene tunkemaan päätäni propelliin ja ilmoita, että Wild menee jatkoon voitoin 4-3, mutta sen sanon, että ei tämä vielä neljässä tai viidessä pelissä ratkea.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s