Finleyn taklaus Markus Jokiseen

Joe Finleyllä tuntuu toistuvasti olevan epäselvää, mikä on jääkiekossa sallittua ja mikä ei.

Tällä kertaa Finley taklasi Ilves-HIFK-ottelun ensimmäisessä erässä Markus Jokista päähän. Video: http://www.ruutu.fi/video/2849231

Jokinen yrittää ohittaa Oliwer Kaskea laidan puolelta, mutta menettää kiekon ja jatkaa luistelua eteenpäin. Finley tulee ”kolmantena miehenä” tilanteeseen ja taklaa Jokista päähän. Onko Jokinen kiekollinen tai ei, on periaatteessa tilanteessa merkityksetön. Lue loppuun

Gallant tuskin jää työttömäksi

Florida Panthers erotti hieman yllättäenkin päävalmentajansa Gerard Gallantin. Kaikki analyysit itse potkuista on jo varmasti annettu, mutta vaikuttaa vahvasti siltä, että Gallantin potkut olivat turkulaistyylinen kabinettiratkaisu, jolla haluttiin oma hevonen ajaa sisään.

Gallant on ollut pelaajien suosiossa, joten voisin kuvitella, että takavasemmalta itsensä vaihtoaitioon ujuttanut Tom Rowe saa kyllä antaa kaikkensa, jotta pystyy voittamaan pelaajien luottamuksen itselleen. Saattaa olla, että edessä tulee olemaan pelillisesti vaikeat ajat. Lue loppuun

Finleyn taklaus

Liigassa näkee päivittäin nykyisin niin sanottuja tuomarifarsseja, ja Liigaa aktiivisesti seuraavat mediat eivät edesauta katsojien sääntötuntemusta, kun teettävät kyselyitä siitä, oliko taklaus tai tuomio oikein vihelletty.

Päätinkin tästä intoutuneena perustaa nhlblogi.comin alle erillisen tuomarifarssiosion, jossa paneudun epäselviin tilanteisiin sääntökirjan puitteissa. Tilanteet voivat koskea mitä tahansa sarjaa, jonka ottelutilanteen tulkinnasta suuri yleisö kohahtaa.

Minulla ei ole sen kummempia referenssejä asiaan muuta kuin se, että satun lukemaan todella paljon Isoa Kirjaa, katson kurinpidon videot säännöllisesti ja olen kiinnostunut. Olen selvittänyt erotuomaritestin parikymmentä vuotta sitten puhtain paperein, mutta silloin pelattu lätkä on kovin erilaista nykypäivään verrattuna. Pyrin myös tulkitsemaan tilanteet neutraalisti. Lue loppuun

”NHL:ssä Tyrväinen olisi…”

Blogin pirtaan ei kuulu yleensä Liigan piiriin kuuluvat asiat, mutta eurokiekossa on tapana heittää pöytään niin sanottu änärikortti. Tavallisesti sen tarkoitus on tuomita eurokiekko sarjaksi, jossa kontaktipeli on ”kielletty”.

Pelicansin ja HPK:n välisessä ottelussa Pelicansin Antti Tyrväinen lanasi Joonas Lehtivuoren kylmäksi ulosajon arvoisesti. Jälkipelissä on useampaankin kertaan heitetty pöytään, että Tyrväinen pelaa ”väärässä sarjassa”viitaten siihen, että NHL:ssä ko. taklaus täysin hyväksyttävä. Lue loppuun

”Patrik Laine jälleen pisteittä”

Näin otsikoi eräs uutissivusto. Kovaksi on mennyt touhu.

Patrik Laineella on takanaan kolme NHL-ottelua maailman kovatasoisimmassa kiekkoliigassa, eivätkä vastustajat ole olleet helpoimmasta päästä (Hurricanes, Wild, Bruins). Olisin hämmästynyt, jos 18-vuotias kiekkoilija hallitsisi kentällä miten haluaisi.

Connor McDavidilla oli isoja vaikeuksia ensimmäisissä otteluissaan, mutta sen jälkeen alkoi kulkea. Kaikki on kiinni itseluottamuksesta ja pelinopeuteen tottumisesta. NHL:ssä virheistä rokotetaan armotta, mutta niitä pitää myös tulla oppimisprosessin takia. Kun Bryan Little tulee takaisin kokoonpanoon, ei olisi huono kokeilla muutama peli ainakin AHL:ssä ja katsoa kummassa sarjassa kannattaa ottaa peliminuutteja alle.

Jostain syystä jokainen toimittaja ja lajiniilo haluaa nimenomaan etsiä tällä hetkellä Laineen pelistä virheitä. Lasketaan, että kuinka monta kertaa Laine ei päässyt keskialueen yli tai montako kiekonmenetystä hänellä oli. Laine saa jatkuvasti vastuuta huolimatta kiekonmenetyksistään, koska valmentaja haluaa hänen olevan sinut kaukalon ja sen nopeuden kanssa. Kukaan ei laske Blake Wheelerin tai Dustin Byfuglienin kiekonmenetyksiä (Laineella 3, Wheelerillä 3 ja Buffyllä 5)tai katso, kuinka tunnollisesti Laine pudottaa itsensä kerta toisensa jälkeen puolustamaan.

Olen katsonut Laineen kaikki kolme ottelua ja olen enemmänkin yllättynyt, että kuinka hyvin hän pysyy mukana. Hän ei ole hyökkäyksistä myöhässä, hän pärjää pienessä tilassa ja pystyy laittamaan vastaan fyysisesti. Jollain asteella pistää edelleen silmään kulmikas luistelu ja kolme metriä pitkä maila, mutta mikäs siinä jos sujuu. Laine pelaa jopa liian varovaisesti.
———————————
Steven Stamkos varattiin NHL:ään vuonna 2008 ja hän pelasi heti lähes täyden kauden NHL:ssä. Tuloksena oli 23 maalia ja 46 pistettä. Jos Laine pääsee edes lähelle noita lukemia, kausi on menestys.

Stamkosin kauden alku ei ollut kummoinen. Ensimmäistä maalia sai odottaa yhdeksän pelin verran ja ensimmäistä pistettä peliä vähemmän. Tammikuun alkuun mennessä kasassa oli tasan neljä maalia ja kymmenisen syöttöä. Stammer teki varsinaiset pisteensä vasta, kun Suomesta alkoi sulamaan lumet maasta. Seuraavalla kaudella saldona oli 51 maalia ja 95 pistettä.

Laineen kaudesta tulee ailahteleva ja hän tuskin taistelee Calder trophystä. Huomattavasti lähempänä Calderia on Mitch Marner, Jimmy Vesey ja vaikkapa Mikko Rantanen, jotka ovat kaikki hieman vanhempia ja kokeneempia, eli pystyvät todennäköisesti tasaisempaan kauteen. Jopa ylistyssanoja keräävä Auston Matthews taantuu jossain kohtaa ja se on ihan sallittua.

Tämän tarkoitus ei ole lannistaa odotuksia, vaan antaa niille realistiset raamit. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Laine aina silloin tällöin pystyisi väläyttämään valtavaa potentiaaliaan.

Matthewsin hattutemppu+1 on historiallinen

Debyytissä hattutemppu ei ole kovin yleistä. Nykymaailman NHL:ssä siihen on pystynyt kaksi pelaajaa: Fabian Brunnström (kuka?) vuonna 2008 ja Derek Stepan vuonna 2010. Jan Caloun teki neljä maalia neljästä ensimmäisestä laukauksestaan. Tomas Hertl teki heti NHL-uransa kolmannessa pelissä neljä maalia  ja oli silloin kuukauden vajaa 19-vuotias. Joskus vain on lentokeli ja se ei ole lainkaan huono tapa aloittaa, etenkään niin haastavassa paikassa, kuin Toronto. Odotukset voivat noustaa melkoisiin mittoihin.

Debyyttiottelu ei ollut puolustuspeliä parhaimmillaan. Kesäkohmeesta kertoo paljon Matthewsin toinen maali, jossa hän ryöstää karkin Erik Karlssonilta ja hassuttaa kolme pelaajaa. Kolme NHL-pelaajaa. Sen ei pitäisi olla kovin mahdollista, mutta niin kävi.

Omaan silmään Mitch Marner näytti jopa vielä kovemmalta kentällä, kuin Matthews. Se, että verkko ei heilunut kertaakaan ensimmäisen erän viidestä tekopaikasta, oli enää vain huonoa tuuria.

Sosiaalisen median aina-niin-ilkikuriset kuittailijat vetivät välittömästi keskusteluun Patrik Laineen, mikä on tietysti odotettua, kun vertaillaan saman varaustilaisuuden ensimmäistä ja toista varausta. Ilman, että Laine on pelannut peliäkään, Matthews palkittiin varausvuoden parhaana varauksena.

Jäitä hattuun. Draftin ykkösen arvo mitataan kausissa, ei otteluissa. Entä jos Laineella on joulukuussa enemmän pisteitä ja Jets kovemmassa lennossa, kuin Maple Leafs? Onko silloin Laine parempi pelaaja, kuin Matthews? Ei tietenkään ole.

Matthews varattiin Torontoon, koska Torontossa tarvittiin peliä tekevää, kokonaisvaltaista sentteriä. Jos varaajana olisi ollut Oilers, tilanne olisi voinut olla täysin toinen. Molemmat ovat nuoria kavereita, ja Laine on Matthewsia lähes vuoden vielä nuorempi. Sillä on iso merkitys, kun puhutaan alle 20-vuotiaista pelaajista.

Ensi yönä väijyn Laineen debyytin. Sen sijaan, että etsittäisiin virheitä ja pahansuopaisia kommentteja Laineen pelistä, voisimme toivoa onnistumisia. Ehkä Laine tekee viisi. Onko hän silloin parempi, kuin Matthews? Entä jos hän tekee yhden, onko hän parempi, kuin Connor McDavid, joka ampui räkäpäitä ensimmäiset kaksi peliä?